Kielimatkani: Lähtöpäivä 20.7.

Nyt siis pureudutaan itse asiaan. Teen tämän postaussarjan kielimatkani tapahtumista suunnilleen muutaman päivän osissa, mutta nyt ensimmäiseen osioon otin vain lähtöpäivän, koska se oli pitkä ja varmasti kiinnostaa monia erityisesti. Käytän postauksissa omien ajatusteni ja muistojeni lisäksi kirjoittamaani matkapäiväkirjaa. Siitä lainatut kohdat olen kursivoinut.

Lähtöpäivä! Herätys oli jo ennen kolmea, sillä tapaaminen lentokentällä oli 5.10.

 

Söin perusaamiaiseni (siitä en luovu :D) eli lautasellisen puuroa ja sitten lähdimme ajelemaan kohti Helsinkiä. Fiilikset olivat hyvät, mutta vähän epäuskoiset. Olinko mä oikeasti lähtemässä kielimatkalle yksin Britteihin?

 

Kokoonnuimme kakkosterminaalissa siinä pääaulan viereisessä osassa ja jännitin hirveästi. Kun liiderimme Elina saapui lentokenttävastaavan kanssa, he pitivät nimenhuudon, keräsivät sääntölaput (oli mukana ;) ) ja teimme lähtöselvityksen automaateilla (paitsi ne, joiden passi ei toiminut, koska se oli menossa pian vanhaksi, vink vink, uusikaa passinne ajoissa ;) ) ja veimme tavaramme baggage drop-hihnalle. Sen jälkeen olikin aika sanoa heipat vanhemmille ja muille saattajille, kun lähdimme kohti turvatarkastusta.

 

Helsinki-Vantaallahan on nykyään vessoissa vesihanoja,
joista voi täyttää oman vesipullonsa.

 

Turvatarkastuksesta selvittyämme menimme heti passintarkastuksen läpi. Siellä puolella hoidimme puhelinnumeroasiat, jonka jälkeen meillä oli vähän vapaa-aikaa. Itse kävin muistaakseni vain ostamassa Fazerin sinisen suklaapatukan matkaevääksi, koska mulla verensokerit voi laskea nopeasti ja sitten tulee tosi heikko olo (eikä ollut turha ostos, vaikken syönyt sitä, annoin sen espanjalaiselle hostsiskolleni myöhemmin ja hän tykkäsi siitä).

 

 

Sitten tuli boarding. Istuin parin muun kielimatkalaisen vieressä, mutta ilokseni pääsin ikkunapaikalle (kuvia, kuvia...). Matka sujui hyvin ilman ongelmia.

 

 

Mulla on oikeasti joku pakkomielle ottaa koko ajan kuvia,
jos istun lentokoneessa ikkunapaikalla. Kerran kuvailin
Alppeja ihan innoissani niska jäykkänä monta minuuttia :'D



Sitten laskeuduimme välimääränpäähämme (mikä sana!) Lontoon Gatwickiin. Perillä liiderimme ilmoitti meille, että tästä lähtien hän puhuu englantia, koska kyseessä on nimenomaan kielimatka. Totta kai hän olisi selittänyt, jos joku tärkeä asia olisi jäänyt ymmärtämättä tai jos olisi tullut kysyttävää, suomeakin olisi saanut käyttää.

 

Mä inhoan noita matkatavara-auloja, koska niissä ei
yleensä saa hyviä kuvia, kun niissä on aina niin
huono valaistus. Aina täytyy tietysti kokeilla ja pettyä.

 

Kun matkalaukut oli vihdoin saatu, kaikki käyneet vessassa ja lauma taas kasassa, kävelimme ulos, missä meitä odotti jostain päin Aasiaa (kuulin joltain, että ilmeisesti Hong Kongista) tullut EF:n ryhmä sekä pari EF:n paikallista työntekijää.

 

Pakkauduimme bussiin ja ajoimme jonkinlaiselle laukkaradalle, jonka sisätiloissa kokoonnuimme istumaan omanmaalaistemme kanssa.

 

Laukkaradalla paikallinen EF:n työntekijä toivotti meidät tervetulleiksi, kertoi yleisistä asioista ja antoi infopaketit (tervetulokirje, EF-yhteystiedot, kartta, bussiesite, bussipassi). Lisäksi saimme EF-reput ja vesipullot. Lisäksi saimme matkustusohjeen, jossa neuvottiin, miten pääsee isäntäperheeseen ja takaisin.

 

 

 

Sitten lähdimme pienelle kävelykierrokselle. Ensin matkustimme bussilla keskustaan Churchill Squarelle, jonka kauppakeskuksessa meillä oli vähän aikaa käydä lounaalla. Söin Mäkkärissä jonkinlaisen kana-aterian (ei olleet nugetteja, mutta melkein).

 

 

Koska olin nössö ja vähän väsynyt, vietin lopun ajan vain seisoskellen tapaamispaikan kohdilla ja - yllätys yllätys - otin kuvia.

 

 

Churchill Squarelta kävelimme rannalle ja Brighton Pierille. Sää oli ihana: aurinkoinen ja tosi lämmin. Matkalla juttelin parin suomalaisen kanssa ja räpsin kuvia.

 

 

Pierillä meillä oli taas vapaa-aikaa. Kiertelin parin suomalaisen kanssa ja ihailimme maisemia. Oli vieläkin jollain lailla epätodellinen olo, vaikka aurinko lämmitti kasvoja ja merituuli puhalsi leppeästi. Ihmettelimme lankkulattiaa, jonka raoista näkyi vesi ja mietimme, kuinka kestäviä lankut olivat ja miten pitkä pudotus veteen olisi...

 

 

Lisäksi ihmettelimme kivasti Pierin tyyliin sopivaa kylttiä.

 

 

 

Sitten palasimme bussilla takaisin laukkaradalle. Meidän suomalaisten rinki oli takana, vähän nurkassa, mikä varmaan sopi Suomi-stereotypioihin hyvin. Kaikki olivat heränneet jo tosi aikaisin ja aloimme olla jo aika poikki. Istuimme hiljaa tai jotkut vaihtoivat välillä pari sanaa, olimme kännyköillä tai vain yksinkertaisesti istuimme. Näytimme varmasti aika syrjäytyneiltä. :D Muutama leikki ja pari tanssia (mukaan lukien EF-tanssi) olivat "pakollisia" eli kaikki otettiin mukaan, mutta sen jälkeen palasimme takaisin rinkiin. Joku iloinen liideri yritti tulla houkuttelemaan meitä mukaan, mutta olimme suunnilleen puoliunessa. Joku sentään sai sanottua, ettei me nyt taideta, koska ollaan aika väsyneitä.

 

Käänteinen tuolileikki. Nää tuolit jää tyhjiksi,
mutta mua ei kutsuta.

 

Odotus tuntui tosi pitkältä. Isäntäperheet tuntuivat hakevan ihmisiä tosi hitaasti. :D Jotakuta hakevalla liiderillä oli aina sellainen pieni paperilappu, jossa oli haettavan nimi. Aina, kun joku käveli sellaisen lapun kanssa edes vähän meidän suuntaan, kaikki alkoivat varmaan tuijottaa tosi tarkasti. Itse olin toiseksi viimeinen. Liideri esitteli mulle mun hostsiskot, tanskalainen Frederikke ja espanjalainen Mar. Sitten me saatiin sellainen taksinumerolappu ja odotettiin hetki, niin meidät kutsuttiin sinne pihalle. Me päästiin taksiin ja "kotimatkalle". Matka ei ollut kovin pitkä, vaikka taksikuski joutuikin pari kertaa soittamaan jonnekin ilmeisesti pyytääkseen lisäohjeita. Hostsiskot vaikutti heti tosi mukavilta ja me juteltiinkin koko matka.

 

Meidän hostäiti Sarah oli tosi mukava. Saimme heti pitsaa ja juotavaa ja hän esitteli paikkoja. Hänellä oli 10-vuotias poika Donnie sekä musta kissa, jonka nimestä en koskaan saanut selvää. Voitte uskoa, että olin sen verran väsynyt, ettei unen tuloa tarvinnut kauaa odotella. :D