Vinkkejä Brightoniin lähtevälle

Tänään olisi vuorossa postaus juuri viimekesäisen matkani kohteeseen, Brightoniin, liittyen. Jaan siis muutamia vinkkejä, jotka tulivat mieleeni siellä taivaltaessa. Toivottavasti näistä on hyötyä!


Minä, lämmin kaakao, valtavan suuri meri,
autio kiviranta ja aaltojen kohina.

1. Mene aamulla aikaisin rannalle kävelemään. Vaikka et olisi aamuvirkku, herää edes yhtenä aamuna sen verran aikaisin, että ehdit käymään rannalla ennen koulun tai aktiviteettien alkamista. Voin vannoa, että se kannattaa!

Nämä värikkäät talot on ihan koulun lähellä.
Mulla on näistä varmaan kymmeniä kuvia, koska
suunnilleen aina ohi kävellessä piti räpsäistä pari. :D

2. Tämä käy kyllä muihinkin kohteisiin, mutta harhaudu joskus sivukaduillekin. Totta kai järki täytyy pitää mukana eikä yöllä pidä lähteä hiippailemaan minnekään pimeille kujille, mutta päiväsaikaan voi ihan hyvin valita toisenkin reitin kuin sen, mitä on tottunut kulkemaan. Mä ainakin huomasin, että Brightonissa tultiin opastamaan tosi ystävällisesti heti, jos näytti yhtään eksyneeltä.

3. Jos et hanki paikallista SIM-korttia ja välttelet mobiilidatan käyttämistä, yksi hyvä ilmainen nettipaikka on Churchill Squaren kauppakeskuksen Goldsmiths-kultasepänliikkeen edusta. Niiden ilmainen wifi ulottuu siihen käytävällä oleville penkeille asti. Siinä mä istuin monta kertaa surffailemassa netissä, kun tapoin aikaa kaupungissa. :D

4. Tällainen ihana pikku putiikki on ihan Churchill Squaren vieressä. Scribbleristä saa mm. tosi söpöjä vihkoja ja postikortteja. Tosin tuotteet on kyllä melko kalliita.



Pahoittelen kuvan laatua...

5. Tämä sijaitsee Scribbleristä ihan vähäsen rantaan päin, saman kadun varrella kuitenkin. Tuo on siis idealtaan vähän kuin Subway, mutta sieltä saa tortilloja. Ilmeisesti siellä on myös jonkinlainen tilauslista, mutta mä söin kummallakin kerralla tortillan. Tosi hyvä lounas, jos hostista saadut eväät ei ihan riitä eikä ole kovin kallista!

Kajakit rannalla

6. Jos teillä on mahdollisuus valita lisäaktiviteetiksi kajakointi (mun mielestä paras suomennos sanalle "kayaking", melominen ei oikein kuvaa tuota :D), suosittelen ehdottomasti. En muista hintaa tarkasti, mutta se maksoi alle kymmenen puntaa ja oli kyllä koko rahan arvoista! Kajakointialue on siis rajattu sellaisella köydellä eli oikeasti ei ole vaaraa, että ajelehtisi jonnekin Ranskaan (vaikka se aika jännä ajatus olikin sitä avomerta katsellessa) eikä siinä märkäpuvussa edes tullut kylmä, vaikka tuulikin aika navakasti.

Onko siellä lukijoissa ketään Brightoniin lähtijää?

Ensi kesänä Oxfordiin?!!

Varasimme jo jokin aika sitten minulle uuden kielimatkan ensi kesälle! Tällä kertaa suuntana olisi Oxford, majoituksena isäntäperhe ja kurssityyppinä International Intensive. Tuo kurssityyppi tarkoittaa siis sitä, että kun normaalisti oppitunteja on päivässä neljä, Intensivessä niitä on kuusi.



Kuva täältä

 

Oxfordhan oli viime keväänä toinen mun vaihtoehdoista, mutta valitsin sitten Brightonin. Nyt pääsen sitten vähän eri tyyppiseen kohteeseen. :) Odotan niin innolla!

Kielimatkani: Lähtöpäivä 20.7.

Nyt siis pureudutaan itse asiaan. Teen tämän postaussarjan kielimatkani tapahtumista suunnilleen muutaman päivän osissa, mutta nyt ensimmäiseen osioon otin vain lähtöpäivän, koska se oli pitkä ja varmasti kiinnostaa monia erityisesti. Käytän postauksissa omien ajatusteni ja muistojeni lisäksi kirjoittamaani matkapäiväkirjaa. Siitä lainatut kohdat olen kursivoinut.

Lähtöpäivä! Herätys oli jo ennen kolmea, sillä tapaaminen lentokentällä oli 5.10.

 

Söin perusaamiaiseni (siitä en luovu :D) eli lautasellisen puuroa ja sitten lähdimme ajelemaan kohti Helsinkiä. Fiilikset olivat hyvät, mutta vähän epäuskoiset. Olinko mä oikeasti lähtemässä kielimatkalle yksin Britteihin?

 

Kokoonnuimme kakkosterminaalissa siinä pääaulan viereisessä osassa ja jännitin hirveästi. Kun liiderimme Elina saapui lentokenttävastaavan kanssa, he pitivät nimenhuudon, keräsivät sääntölaput (oli mukana ;) ) ja teimme lähtöselvityksen automaateilla (paitsi ne, joiden passi ei toiminut, koska se oli menossa pian vanhaksi, vink vink, uusikaa passinne ajoissa ;) ) ja veimme tavaramme baggage drop-hihnalle. Sen jälkeen olikin aika sanoa heipat vanhemmille ja muille saattajille, kun lähdimme kohti turvatarkastusta.

 

Helsinki-Vantaallahan on nykyään vessoissa vesihanoja,
joista voi täyttää oman vesipullonsa.

 

Turvatarkastuksesta selvittyämme menimme heti passintarkastuksen läpi. Siellä puolella hoidimme puhelinnumeroasiat, jonka jälkeen meillä oli vähän vapaa-aikaa. Itse kävin muistaakseni vain ostamassa Fazerin sinisen suklaapatukan matkaevääksi, koska mulla verensokerit voi laskea nopeasti ja sitten tulee tosi heikko olo (eikä ollut turha ostos, vaikken syönyt sitä, annoin sen espanjalaiselle hostsiskolleni myöhemmin ja hän tykkäsi siitä).

 

 

Sitten tuli boarding. Istuin parin muun kielimatkalaisen vieressä, mutta ilokseni pääsin ikkunapaikalle (kuvia, kuvia...). Matka sujui hyvin ilman ongelmia.

 

 

Mulla on oikeasti joku pakkomielle ottaa koko ajan kuvia,
jos istun lentokoneessa ikkunapaikalla. Kerran kuvailin
Alppeja ihan innoissani niska jäykkänä monta minuuttia :'D



Sitten laskeuduimme välimääränpäähämme (mikä sana!) Lontoon Gatwickiin. Perillä liiderimme ilmoitti meille, että tästä lähtien hän puhuu englantia, koska kyseessä on nimenomaan kielimatka. Totta kai hän olisi selittänyt, jos joku tärkeä asia olisi jäänyt ymmärtämättä tai jos olisi tullut kysyttävää, suomeakin olisi saanut käyttää.

 

Mä inhoan noita matkatavara-auloja, koska niissä ei
yleensä saa hyviä kuvia, kun niissä on aina niin
huono valaistus. Aina täytyy tietysti kokeilla ja pettyä.

 

Kun matkalaukut oli vihdoin saatu, kaikki käyneet vessassa ja lauma taas kasassa, kävelimme ulos, missä meitä odotti jostain päin Aasiaa (kuulin joltain, että ilmeisesti Hong Kongista) tullut EF:n ryhmä sekä pari EF:n paikallista työntekijää.

 

Pakkauduimme bussiin ja ajoimme jonkinlaiselle laukkaradalle, jonka sisätiloissa kokoonnuimme istumaan omanmaalaistemme kanssa.

 

Laukkaradalla paikallinen EF:n työntekijä toivotti meidät tervetulleiksi, kertoi yleisistä asioista ja antoi infopaketit (tervetulokirje, EF-yhteystiedot, kartta, bussiesite, bussipassi). Lisäksi saimme EF-reput ja vesipullot. Lisäksi saimme matkustusohjeen, jossa neuvottiin, miten pääsee isäntäperheeseen ja takaisin.

 

 

 

Sitten lähdimme pienelle kävelykierrokselle. Ensin matkustimme bussilla keskustaan Churchill Squarelle, jonka kauppakeskuksessa meillä oli vähän aikaa käydä lounaalla. Söin Mäkkärissä jonkinlaisen kana-aterian (ei olleet nugetteja, mutta melkein).

 

 

Koska olin nössö ja vähän väsynyt, vietin lopun ajan vain seisoskellen tapaamispaikan kohdilla ja - yllätys yllätys - otin kuvia.

 

 

Churchill Squarelta kävelimme rannalle ja Brighton Pierille. Sää oli ihana: aurinkoinen ja tosi lämmin. Matkalla juttelin parin suomalaisen kanssa ja räpsin kuvia.

 

 

Pierillä meillä oli taas vapaa-aikaa. Kiertelin parin suomalaisen kanssa ja ihailimme maisemia. Oli vieläkin jollain lailla epätodellinen olo, vaikka aurinko lämmitti kasvoja ja merituuli puhalsi leppeästi. Ihmettelimme lankkulattiaa, jonka raoista näkyi vesi ja mietimme, kuinka kestäviä lankut olivat ja miten pitkä pudotus veteen olisi...

 

 

Lisäksi ihmettelimme kivasti Pierin tyyliin sopivaa kylttiä.

 

 

 

Sitten palasimme bussilla takaisin laukkaradalle. Meidän suomalaisten rinki oli takana, vähän nurkassa, mikä varmaan sopi Suomi-stereotypioihin hyvin. Kaikki olivat heränneet jo tosi aikaisin ja aloimme olla jo aika poikki. Istuimme hiljaa tai jotkut vaihtoivat välillä pari sanaa, olimme kännyköillä tai vain yksinkertaisesti istuimme. Näytimme varmasti aika syrjäytyneiltä. :D Muutama leikki ja pari tanssia (mukaan lukien EF-tanssi) olivat "pakollisia" eli kaikki otettiin mukaan, mutta sen jälkeen palasimme takaisin rinkiin. Joku iloinen liideri yritti tulla houkuttelemaan meitä mukaan, mutta olimme suunnilleen puoliunessa. Joku sentään sai sanottua, ettei me nyt taideta, koska ollaan aika väsyneitä.

 

Käänteinen tuolileikki. Nää tuolit jää tyhjiksi,
mutta mua ei kutsuta.

 

Odotus tuntui tosi pitkältä. Isäntäperheet tuntuivat hakevan ihmisiä tosi hitaasti. :D Jotakuta hakevalla liiderillä oli aina sellainen pieni paperilappu, jossa oli haettavan nimi. Aina, kun joku käveli sellaisen lapun kanssa edes vähän meidän suuntaan, kaikki alkoivat varmaan tuijottaa tosi tarkasti. Itse olin toiseksi viimeinen. Liideri esitteli mulle mun hostsiskot, tanskalainen Frederikke ja espanjalainen Mar. Sitten me saatiin sellainen taksinumerolappu ja odotettiin hetki, niin meidät kutsuttiin sinne pihalle. Me päästiin taksiin ja "kotimatkalle". Matka ei ollut kovin pitkä, vaikka taksikuski joutuikin pari kertaa soittamaan jonnekin ilmeisesti pyytääkseen lisäohjeita. Hostsiskot vaikutti heti tosi mukavilta ja me juteltiinkin koko matka.

 

Meidän hostäiti Sarah oli tosi mukava. Saimme heti pitsaa ja juotavaa ja hän esitteli paikkoja. Hänellä oli 10-vuotias poika Donnie sekä musta kissa, jonka nimestä en koskaan saanut selvää. Voitte uskoa, että olin sen verran väsynyt, ettei unen tuloa tarvinnut kauaa odotella. :D

Long time no see

Hei taas, pitkästä aikaa. Oikein hävettää, että blogi on jäänyt ihan oman onnensa nojaan, kasvamaan voikukkaa ja koiranputkea sikäli, kun ne enää tähän vuodenaikaan kasvavat. Poissaoloni ei ollut mikään tietoinen päätös tai valinta eikä johtunut mistään dramaattisesta käänteestä elämässäni. En joutunut vakavaan onnettomuuteen matkallani, en menettänyt ketään läheisistäni enkä pettynyt EF:ään niin pahasti, että olisin halunnut jättää koko Ambassador-homman. Blogi vain jäi, niin kuin puutarha jää huonolle hoidolle. Mitään ei vain tule aktiivisesti tehtyä sen hyväksi. Harvempi meistä kuitenkaan luopuu puutarhastaan jyräämällä sen traktorilla, vaan ihan vain unohtamalla, jättämällä viitsimättä, olemalla jaksamatta.



Brightonista tietysti :)

Kun tulin mahtavalta, onnistuneelta, ihan tosi hyvältä matkaltani, olin tosi väsynyt ja vähän flunssainen. Pari päivää paluuni jälkeen alkoi koulu. Menin lukioon, sain pari uutta kaveria, opettelin uuden koulun käytäntöjä, yritin löytää oikeaan aikaan ruokailuun ja tein läksyjä. Soitin viulua, kävin orkesteriharkoissa ja katsoin Sykettä. Ja koko ajan podin kamalaa syyllisyyttä blogiparkani puolesta. Täällä se virui yksinään, hylättynä ja unohdettuna. Sitten aloin tuntea samaa epämääräistä ahdistusta koko kielimatkastani, sillä tämä blogihan liittyy vahvasti kielimatkaani. Päätin, että nyt saa riittää.

Royal Pavilionin puistosta.
Ei ollut koiranputkia eikä voikukkia.

Kirjoittaminen on kivaa. Kuvat ovat kivoja. Postausten suunnitteleminen on kivaa. Mutta samalla työlästä ja raskasta. Etenkin nyt, kun koko kielimatkani aikana ottamani 2834 kuvaa ja videoklippiä ovat perkaamatta. En ole kertonut teille matkastani oikeastaan mitään paluuni jälkeen, vaikka sehän tämän koko blogin funktio oli. Minulla oli valmiina valtava määrä postausideoita, luonnoksia ja suunnitelmia, mutta ei. Ehkä kyseessä oli kielimatkan jälkeinen masennus. :D Mutta tästä noustaan. Yritän taas palata postaus viikossa -tahtiin.

Tervetuloa siis seurailemaan taas!