Kielitasotestillä siis määritetään oppilaan kielitaito, jotta hänet osataan sijoittaa oikeaan opiskeluryhmään. Sen vuoksi testiä tehdessä ei kannata käyttää apuna sanakirjaa, nettiä tai kaveria.
Kielitesti täytyy tehdä viimeistään kymmenen päivää ennen kielimatkalle lähtemistä, joten heinäkuun puolivälissä lähtevien kannattaa nyt ryhdistäytyä asian kanssa, ellei testiä vielä ole saanut tehtyä. Jos testi on kuitenkin jäänyt tekemättä, sen voi vielä kohteessakin tehdä, mutta ainakaan itse en haluaisi kaiken muun jännittävän ohella vielä sitäkin tehdä.
Lisäksi testi oli mielestäni melko helppo (tai katsotaan nyt, mihin ryhmään olen sijoittunut...). Jotkut tehtävät tuntuivat naurettavan helpoilta (suomalainen tavallinen neljäsluokkalainen olisi selvinnyt joistakin kohdista ihan hyvin :D). Toki testissä oli myös haastavampiakin osioita, joihin jouduin vain arvailemaan vastauksia. Kokonaisuudessaan testi oli kuitenkin helpompi kuin kuvittelin etukäteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Muista, että tyhmiä kysymyksiä ei olekaan - on vain tyhmiä vastauksia! :)