Matkani EF:n kanssa

Tässä postauksessa olisi siis otsikon mukaisesti tarkoitus hieman valottaa sitä, miten olen päätynyt tähän pisteeseen, jossa nyt olen suhteessa EF:ään.

2000 -> Olen aina ollut hirveän kiinnostunut kaikesta minua ympäröivästä. Jo ihan pienestä saakka erityisesti vieraat kielet ja kulttuurit ovat kiehtoneet minua. Niinpä muistaakseni jo kasiluokan keväällä törmäsin EF:ään ja kielimatkoihin. Alun perin olin kiinnostuneempi vaihtovuodesta, mutta hiljalleen ajatus kahden tai kolmen viikon kielimatkasta ulkomailla alkoikin kuulostaa paremmalta.

Muuten, väitän, että olen kehittynyt kuvien kanssa :D

Vaikka onhan tässäkin yritystä.

2015 Olen aina ollut innostuja. Saan jatkuvasti uusia ideoita. Ne voivat olla mitä tahansa: kirjan nimiä, vaihtoehtoisia yhteiskuntia, täydellisen majan rakennuskaavoja tai kakkubileitä naapurustolle. Suuri osa ideoistani karsiutuu joko resurssien puutteen (vai olisikohan se ideoideni suureellisuuden :D) takia tai ne hautautuvat unohduksiin innostukseni lopahtaessa. Osa kuitenkin säilyy ja silloin paneudun asiaan tarmokkaasti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että seuraavan viikon ajan koulua lukuun ottamatta kaikki huomioni suuntautuu kyseiseen ideaan ja sen toteuttamiseen ja ainoat järkevät keskusteluni pystyn käymään ainoastaan kyseisestä aiheesta (usein ne jäävät valitettavasti monologeiksi...).

Tällä kertaa mielenkiintoni pysyi yllä pidempään. Haalin käsiini esitteitä, luin kaikki netistä löytyvät suomalaiset kielimatkablogit läpi ja vertailin eri kielimatkajärjestäjiä. Pidin, kuten yleensäkin, pitkiä yksinpuheluita ja esitelmiä vanhemmilleni ja oikeastaan kenelle tahansa kielimatkojen hyödyistä, erilaisista kurssityypeistä ja ilta-aktiviteeteista.

Huomasin aika pian, että oma blogi asian tiimoilta olisi erittäin tarpeellinen ja seuraavat pari kuukautta vapaa-ajallani ei ollut juuri muuta käyttöä kuin blogin kanssa puuhaaminen. Syyskuussa 2015 julkaisin ensimmäisen postaukseni. Suunnitelmani olivat heti suureelliset ja kunnianhimoiset ja toisinaan saan vieläkin samanlaisia innostuspuuskia (näkyy aika hyvin blogin aktiivisuudessa, hah).

Marraskuussa sitten varasimme ensimmäisen kielimatkani. Tässä vaiheessa minulla oli tottakai jo kielimatkapäiväkirja, jota kirjoitin blogin lisäksi.

2016 Alkuvuosi oli aktiivista aikaa. Oikeastaan voisin puhua blogin kulta-ajasta. Sitten, heinäkuun 20. päivä, nousin lentokoneeseen ja lähdin kohti unelmaani. Kielimatka oli mahtava elämys, mutta myös todella rankka kokemus. Palasin 9. päivä elokuuta ja jo viikon päästä alkoi koulu. Välissä oleva aika meni sumussa univelkaa pois nukkuessa ja itseään kasatessa (säälin todellakin niitä, joilla koulu alkoi heti seuraavana päivänä). Menin lukioon ja se tempaisi minut mukaansa. Blogille ei tuntunut olevan aikaa tai jos aikaa joskus olikin, olin niin väsynyt, etten jaksanut tehdä mitään järkevää.

Tästä kuvasta tykkään itse jossain syystä aika paljon.

Lisäksi saamattomuuteni ärsytti. Olin tehnyt niin hienot suunnitelmat ja keksinyt vaikka mitä postausideoita ja sitten koko homma vain lässähti. En enää halunnut enää edes ajatella blogia saati käydä täällä. Hiljalleen huomasin kuitenkin, että ajatteluni uhkasi siirtyä tulevaan kielimatkaani. Aloin alitajuisesti pitää sitäkin negatiivisena asiana.

2017 Sain otettua itseäni niskasta kiinni, ainakin hetkellisesti. Tammi- ja helmikuussa tein postauksia, sitten into taas hiipui. Vasta nyt, kesälomalla olen taas saanut aikaiseksi jotakin. Tällä kertaa, ihan oikeasti, pidän kiinni blogin reunasta enkä päästä sitä karkaamaan ohi kiitävien päivien ja viikkojen mukana. Ennakoin. En jätä postausten tekemistä koeviikoille. Teen pieniä asioita. Pidän blogin hengissä.

Ja nautin Oxfordista, jossa olen nyt.

"Kielten opiskeleminen on tylsää ja vaikeaa"

Sanalistoja, harmaita kielioppiruutuja harmaasävyisessä kirjassa, juonettomia lukukirjan kappaleita ja kummallisia parikeskustelutehtäviä. Tylsiä ja huonolaatuisia opetusvideoita, epäselviä sanaristikoita ja vielä epäselvempiä kuuntelukokeita. Sanapistareita, esseitä, kielioppitehtäviä ja pilkunviilausta. Kuinka tylsää kielten opiskeleminen oikein voi olla?

 

Ei opiskelemisen tarvitse olla tylsää. Alleviivaamalla, piirtämällä, askartelemalla, pelaamalla ja itse kehittelemällä opiskelusta voi tehdä hauskempaa. Kokeile joskus vaikkapa piirtää kaikki kappaleen sanat vihkoon. Kun piirtää itselleen, ei tarvitse onnistua täydellisesti. Voit myös askarrella sanoista muistipelin. Lyökää joskus kaverin kanssa viisaat päänne yhteen ja keksikää muistisääntöjä. Paras muistisääntöhän on tunnetusti se järjellä ajateltuna kaikista huonoin.

Kokeile netissä olevia kieltenopiskelupelejä ja -virtuaaliympäristöjä. Esimerkiksi aiemminkin mainitsemani Duolingo on omasta mielestäni todella hyvä. Toinen kokeilemisen arvoinen on Quizlet.

Kuten tässä postauksessa sanoin, kielimatka ei ole ainoa tapa opetella kieltä. Se on kuitenkin yksi hyvä tapa muiden tukena.

Ulkomailla ei tarvitse käyttäytyä?

Ulkomaillahan ei tarvitse käyttäytyä yhtä hyvin kuin koto-Suomessa, koska eihän siellä ketään tuttuja ole. Eihän kukaan edes osaa suomea, tällaista vaikeaa kieltä kun puhutaan. Ihan sama, vaikka päivittelenkin kovaan ääneen tuonkin rouvan rumaa laukkua. Ei sitä kukaan ymmärrä. Jonon voi aina ohittaa, koska turistin ei tarvitse ymmärtää mitään sääntöjä eikä näitä ihmisiä näe enää koskaan. Ihan sama miten käyttäytyy.

Niinkö?

Ei. Itse aina ajattelen, että ulkomailla ikään kuin edustan Suomea. Haluan antaa suomalaisista hyvän kuvan, joten todellakin käyttäydyn samalla tavoin kuin Suomessa.

Ja vaikkei välittäisi kuin omasta henkilökohtaisesta edustavuudestaan, ei kannata heittäytyä idiootiksi. Ensiksikin kannattaa pitää mielessä, että muutkin suomalaiset matkailevat. Et varmasti ole ainoa suomenkielinen Lontoossa tai Oslossa.

Saksassa vierailimme müncheniläisessä saippualiikkeessä. Kuultuaan suomenkielisen puheemme suomalaislähtöinen myyjä tuli juttelemaan meille ja esitteli myyjäkaverinsa, jolle oli opettanut muutamia sanoja kielestämme.

Eikä olisi mahdotonta, hirveän epätodennäköistä tosin, että tapaisi ulkomailla jonkun suomalaisen tuttunsa. Itse asiassa perheellemme on kerran käynyt näin.

 

Kuulostaa ehkä hullulta, mutta voin vannoa, että koko tarina on aivan totta (nimet ja pari muuta ei-niin-tärkeää yksityiskohtaa on muutettu).

Perhe Kuusela kääntyy pois italialaisen supermarketin parkkipaikalta. He liittyvät autoletkan jatkoksi ja joutuvat pian hidastamaan liikennevaloihin. Joku vitsailee, että heidän pienessä kotikaupungissaan on niin vähän liikennevaloja, että jo ihan senkin takia pitää tulla ulkomaille näkemään suuren maailman menoa.
- Hei, kattokaa, tolla naisella on samanlainen tukka kuin Jennan opettajalla, ikkunasta ulos tuijotellut äiti sanoo ja nyökkää kohti kadulla kävelevää vaaleatukkaista naista. (Vaaleat hiukset eivät Italiassa ole kovin yleiset)
- Hei, niinpäs onkin! Jennan isosisko Tuuli huomaa.
- Missä? Missä? Jenna yrittää kurkkia ulos. - Ai toi! Ihan kuin siinä olisi myös Johannan lapset Sini ja Santeri!
- Ja sen mies Ville, isä täydentää.
- Ne on ne! Ne on ne! Tuuli ja Jenna huutavat yhteen ääneen.
Liikennevalot vaihtavat väriä ja isä ohjaa auton risteyksestä eteenpäin. Johanna perheineen jää taa.
- Olipas tosi hyvä tuuri, äiti päivittelee. - Että satuttiin matkustamaan samaan aikaan samaan maahan ja sitten ne sattuivat juuri tähän kaupunkiin just nyt, kun mekin pistäydyttiin kauppaan juuri täällä! Tästä sulla on Jenna kertomista syksyllä, kun koulu alkaa.
- Jos ei oltaisi käyty kaupassa vaan olisi posotettu ihan suoraan, niin ei olisi varmaan nähty niitä, isäkin spekuloi.

Seuraavana päivänä Kuuselat ovat tutustumassa kivaan kaupunkiin muutaman kymmenen kilometrin päässä. He päättävät poiketa pahimmilta turistireiteiltä vähän sivumpaan. Ehkä talojen varjossa on vähän viileämpikin. Yhtäkkiä äiti sanoo:
- Hei, katsokaas, ketä tuolta tulee!
Muu perhe tähyää eteenpäin katua. Joku tajuaa:
- Johanna ja perhe! Taas!
- Niinpäs onkin, Tuuli tajuaa.
- Moi, äiti sanoo, kun Johanna on ehtinyt melkein kohdalle.
- Ai moi! Johannan ääni on pelkkää hämmästystä..

Eikä hän edes vielä tiedä koko tarinaa.



"Ei parissa viikossa ehdi mitään oppia."

Tänään pureudun aiheeseen, jota itsekin pyörittelin päässäni ennen matkan varaamista.

Onko kielimatka niin ison summan arvoinen? Onko siitä mitään hyötyä?

 

Nyt olen jättänyt jossittelun pois. Uskon, että kielimatka tukee omaa oppimistani ja siitä on iloa. On totta, että kaksi tai kolme viikkoa on lyhyt aika, kun puhutaan oppimisesta. Oppiminen on pitkä prosessi. Jos koko peruskoulun ajan englanti on jäänyt vähemmälle opiskelulle ja taidot ovat heikot, on turha kuvitella parin-kolmen viikon aikana oppivansa kaiken oppimatta jääneen. Ei kolmessakaan viikossa ihmeitä tehdä.

Kolme viikkoa kommunikointia pääasiassa englanniksi. Osaan sanastoa, osaan kielioppia. Englannin numeroni on koko yläkoulun ajan ollut 10. En lähde kielimatkalle siksi, että opettelisin alkeet tai haluaisin vain hieman kerrata kielioppia. Totta kai myös siksi. Ennen kaikkea haluan kuitenkin oppia puhumaan paremmin englanniksi ja ymmärtämään paremmin puhuttua englantia. Siinä sivussa opin varmasti uusia sanoja. Uskon, että tulen myös sisäistämään kielioppiasiat paremmin.

Lähden matkalle opiskeluasenteella. Haluan oppia. Haluan omaksua. Haluan vahvistaa taitojani. Aion oppia, omaksua ja vahvistaa taitojani niin paljon kuin mahdollista. Siihen kolme viikkoa on juuri sopiva aika.

Sittenkin kolme viikkoa?!

Pari päivää sitten meille tuli EF:ltä sähköposti, jossa kerrottiin, ettei valitsemani kurssi toteudukaan. Jouduin miettimään eri vaihtoehtojen väliltä eikä mikään tietenkään tuntunut yhtä hyvältä kuin se ensimmäinen, jolle olin ilmoittautunut. Harmitti niin paljon, sillä tiesin, että jostakin minun täytyy luopua. Joko haluamastani kohdekaupungista, majoitusmuodosta tai vanhempieni toivomasta kahden viikon pituudesta.

Kuvat ovat viime kesältä, kun innostuimme
serkkujen kanssa vähän kaivamaan :D

Minut oli siis ensin siirretty kolmen viikon kurssille Brightoniin. Majoituksena oli isäntäperhe, eli matka olisi ollut muuten sama kuin alun perin valitsemamme, ainoastaan viikon pidempi. Vanhempani olivat kuitenkin sitä mieltä, että kolme viikkoa on liian pitkä aika, joten kysyimme EF:ltä, onko muilla kahden viikon kursseilla tilaa. Vaihtoehdoiksi tulivat muistaakseni Brighton asuntolamajoituksella sekä Sliema isäntäperheellä. Maltalle en halunnut lähteä, joten jäljelle jäi Brighton. Olin tosi pahoillani, sillä yksi erityisesti kielimatkassa odottamani asia oli juuri isäntäperhe.

Vanhempani kuitenkin miettivät asiaa uudestaan ja päättivät, että kolmen viikon kurssikin on ok, jos haluan lähteä sellaiselle. Tietenkin suostuin. Sain haluamani kohteen, toivomani majoituksen ja kaupan päälle viikon lisäaikaa oppimiselle!

Nyt siis olen menossa 20.7. alkavalle kolmen viikon kurssille Brightoniin. Kaikki on siis hyvin, paitsi, että huomasin juuri äsken etten pääse kirjautumaan MyEF:ääni... Siitä siis toimistolle sähköpostia seuraavaksi. :D

Miten saada vanhempien suostumus?

Jenni tuijottaa päättäväisenä EF:n esitteen aurinkoista rantakuvaa. Nyt. Nyt tai ei koskaan. Hän kävelee yläkertaan ja jokaisella portaiden askelmalla kerää rohkeutta.
- Äiti. Katos tätä. Kun mä olen miettinyt että... tällänen kielimatka vois olla hyvä mun ranskan taidolle. Se olis kaks viikkoa. Sen aikana käytäis Pariisissakin ja Nizzassa ja Cannesissa. Ja siellä olis jokaisena arkipäivänä neljä oppituntia missä harjoteltais ranskaa. Plus sitten kaikki mitä puhuis muiden kanssa ja kaupungilla ja isäntäperheessäki sitä kieltä vois oppia. Ja sit olis vapaa-aikanakin kaikkia aktiviteetteja, niinkun vaikka jotain pelejä.
  Jenniä hengästyttää, mutta hän haluaa saada kaiken suunnittelemansa sanottua ennen kuin äiti ehtii keskeyttää.
- Sit viel vois ostaa lisämaksusta muita aktiviteetteja ja retkiä, esimerkiks joku vesipuisto tai minigolfia. Ja sit siel on koko ajan ne liiderit valvomassa että on turvallista. Voisinko mä päästä tollaselle kielimatkalle?

Aloin puhua kielimatkalle lähtemisestä enemmän tai vähemmän tosissani suunnilleen vuosi sitten. Vanhempani saivat rautaisannoksen kielimatka-asiaa jo hyvissä ajoin ja ehtivät totutella ajatukseen. Niinpä minulla ei ollut suurtakaan vaivaa heidän taivuttelemisestaan.

Lisäksi vanhemmillani ei ole mitään kielten ja kulttuurien opiskelemista vastaan. Kielimatkassa ehkä hinta ja kahden viikon kesto olivat isoimmat mutta-asiat.

Tähän olen kuitenkin kerännyt muutamia keinoja kielimatkalle pääsemiseen.

Kerro heille oikeita tietoja kielimatkasta ja näytä esitettä. Vanhemmat voivat olla huolissaan esimerkiksi turvallisuudesta tai miettiä, oppiiko matkalla oikeasti kieltä. EF:n esitteistä ja nettisivuilta löytyy paljon tietoa. Aina voi myös tietenkin soittaa EF:n Suomen-toimistolle ja kysyä sieltä. :)

Neuvottele matkaan liittyvistä raha-asioista ja ole valmis myös kompromisseihin.
Jonkun vanhemmat voivat esimerkiksi luvata kielimatkan rippilahjaksi tai sillä ehdolla, ettei mopokorttia eikä mopoa hankita. Tee vaikka etukäteen jo oma laskelmasi kielimatkan kuluista ja mieti, minkä verran voisit itse saada säästettyä rahaa. Siitä vanhemmat huomaavat, että olet aidosti kiinnostunut matkalle lähtemisestä ja valmis tekemään töitä matkan eteen.

Käyttäydy kunnolla ja ole luottamuksen arvoinen. Olen melko varma, että jos sinua saa etsiä lauantai-iltaisin puistoista ryyppäämästä kavereidesi kanssa tai lintsailet koulusta, kielimatkalle sinua ei päästetä. Vanhempien muisti on pitkä: jos yhdenkin kerran toimit tyhmästi, voi menneisyyden haamu seurata sinua monia vuosia. Uskoisin, että peruskiltteydellä pärjää hyvin: tyhjennä joskus tiskikone pyytämättä, kysy voitko auttaa ruuanlaitossa ym.

- No katotaanpas sitä esitettä, äiti sanoo.

Yksin vai kaverin kanssa?

Senni selailee EF:n nettisivuja. Hän on jo oikeastaan päättänyt kohteensa, mutta haluaa vielä katsella muidenkin tietoja, ihan vain varmuuden vuoksi. Äiti tulee keittiöstä ja istahtaa Sennin viereen sohvalle.
- No, mitäs oot nyt ajatellu? Se Australiako se sitten on?
- Joo, vähän sellasta olen suunnitellu, Senni vastaa katse ruudussa. - Aika kallishan se kyllä on.
- No mut mehän sovittiin että saat sen nyt sit yhdistettynä synttäri- ja joululahjana, äiti hymyilee. - Oot sä kyllä tosi rohkee, en mä sun ikäsenä olis uskaltanu lähtee mihinkään kielimatkalle, ainakaan yksin. Mut hyvä kun meet. Siellähän sitä oppii.

Tänään juhlistettavan ystävänpäivän vuoksi otan esille aiheen, jota varmasti moni miettii. Onko kielimatkalle parempi lähteä yksin vai kaverin kanssa?

- Mieti kuin paljon siel on kaikkii kauppoja! Victoria's Secret, Primark, Hollister...
Eerika nostaa katseensa kynsistään, jotka hiljalleen ovat muuttumassa punaisiksi sudin levittäessä uutta lakkaa. - Salee mult menee joku tonni sit siel, et kiva...
- No kato soitetaan vaa vanhemmille sillee: "Voisitteste laittaa tilille vähän rahaa, ku siin on joku outo vika et se vaa tyhjeni yhtäkkiä", Katri nauraa. - "Enkä voi lainaa Eerikaltakaa ku sillon kans sama vika sen tilissä!"
- Joo, Eerika vakavoituu. - Vähän kiva lähtee yhes. Emmä ainakaa lähtis yksin.

Itsehän en ole vielä kielimatkalla ollut, mutta ainakin kielimatkalla jo olleiden henkilöiden kertomusten perusteella luulisin, että kumpikin vaihtoehto voi olla yhtä hyvä tai huono ratkaisu.

Jos kielimatkaidea on syntynyt kaverin kanssa jutellessa ja kummankin vanhemmat suostuvat, on varmasti hyvä idea lähteä yhdessä. Joku ehkä varaa matkan ajatuksenaan lähteä yksin, mutta myöhemmin kuuleekin kaverinsa tulevan samalle kurssille. Mielestäni on kuitenkin tärkeää, että kaverin kanssa lähtiessä sovitaan jo Suomessa "pelisäännöt" selviksi.

Moni taas haluaa lähteä matkaan yksin. Joku ehkä pelkää, että kaverin kanssa lähtiessä koko matka menisi vain suomenkieliseksi shoppailureissuksi, joku ei saa ketään ystävistään taivuteltua mukaan ja joutuu lähtemään itsekseen.


 

Itselläni syyt yksin lähtemiseen olivat ehkä ne tavallisimmat. Kuten olen jo aiemmin sanonut, haluan oppia kielimatkallani kieltä ja tutustua uusiin juttuihin. Kaverin kanssa lähteminen olisi mielestäni ollut hieman "riskialtista" tätä ajatellen. Minulla ei myöskään ole kielimatkoista erityisesti kiinnostuneita kavereita, mikä oikeastaan onkin onni. :D (Olen koulussa kielipainotteisella luokalla ja nyt jännitänkin koko ajan pikkuisen, että ei kai se pienenpienenpieni mahdollisuus, että samalle kurssille tulisi joku luokkalaiseni, toteudu :D)

Tähän loppuun toivotan vielä hyvää ystävänpäivää kaikille! ♥

P.S. Käypä kurkkaamassa huimat kielimatkatarjoukset täältä!

Joulukalenteri: 24. luukku

Tänään on VIHDOIN jouluaatto. Yksi vuoden odotetuimmista päivistä. Tämän vuoksi jo jopa kuukausi, parikin, aiemmin aletaan ostamaan lahjoja ja tehdään listaa siitä, kenelle tänä vuonna lähetetään joulukortti ja kuka viimeinkin yritetään jättää joulukorttiringin ulkopuolelle, kun viime vuonnakaan kortin valokuvasta ei enää tunnistanut perheen lapsia. Nimenomaan yritetään, sillä eihän se todellakaan onnistu. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kyseisen henkilön lähettämä kortti putoaa postiluukusta, sortuu lähettämään kortin.

Kaupassa eilen tai toissapäivänä on tuupittu ostoskärryillä hyllyjenvälin tukkineita mummoja syrjään siinä viisimetrisen ostoslistan selaamisen välissä. Kärryihin kasautuneen ruokavuoren takaa on yritetty kuikuilla, onko kinkkuja vielä jäljellä vai tultiinko tänäkin vuonna liian myöhään.

Kotiin päästyä hengissä selvinneet on patistettu siivoamaan. Hullunkiilto silmissä on jynssätty puhtaaksi lattiat, seinät, katto, ovet, ikkunat, kaapit, kattilat ja kulhot ja naapuri, joka on erehtynyt änkeämään paikalle tuomaan joulumuistamista. Naapuri on saateltu kotimatkalle mukanaan suklaarasia ja heti oven sulkeuduttua on puhuttu, että ensi vuonna muistetaan ostaa jotain niillekin. Eihän sitä kukaan enää edes kuukauden päästä muista, mutta perinteistä täytyy pitää kiinni.

LUNTA!!
Kuva on otettu heinäkuussa :D
(Dolomiiteilla, Alpeilla, Italiassa)

Aattoaamuna herätään viideltä keittämään riisipuuroa, paistamaan kinkkua ja laatikoita, koristelemaan valmiina ostettuja pipareita (itse ei ehditty tehdä, kuten ei viime vuonnakaan), tekemään rosollia, kattamaan pöytää ja koristelemaan kuusta. Ja, niin kuin edellisinäkin vuosina, puuro palaa pohjaan heti kun osa maidosta on kiehunut yli, kinkusta tulee sitkeää ja kuivaa, laatikoista osa palaa ja osa jää raaoiksi ja piparien kuorrutetta löytyy pitkällisen taistelun jälkeen kaikkialta muualta paitsi pipareista. Edellisten vuosien kaavasta poiketen pöydän kattaminen menee aluksi ihan hyvin, kunnes rosollia tekevä äiti/isä/lapsi/joku muu henkilö leikkaa sormeensa ja huutaa, pöydän kattaja säikähtää ja kaataa pöydällä olevan kynttilän ja samalla kuusen, mistä tietenkin meinaa seurata tulipalo. Onneksi vain pöytäliina ja kuusen yläoksat hieman kärvähtävät.

Kun vahingot on korjattu ja homma saatu niin hyvin hallintaan kuin nyt jouluaattona voi saada, koko perhe lysähtää sohvalle ja joku saa viimeisillä voimillaan napsautettua television päälle, juuri kun joulurauhan julistus alkaa.

Hyvää joulua! Merry Christmas! God Jul!

P.S. Jos teidän joulunne ei ole näin kuluttava ja teillä kertyy ylimääräistä energiaa pipareista ja konvehdeista, kannattaa käydä täällä. Ehkä vähän lapsellista, mutta ruotsin taito ainakin kehittyy. :)

Joulukalenteri: 17. luukku

Tänään tulee pientä ajatuspostausta aika vakavasta aiheesta.

Huutavat pakolaiset uutisvideossa, lentokoneiden alasampumiset, terroriteot. Viimeisimpänä ja järkyttävimpänä pitkään aikaan Pariisin iskut.

Varmasti jokainen kotinsa ulkopuolelle nenänsä työntävä on kuullut maailman tapahtumista. On pysäyttävää tajuta, että kymmenittäin ihmisiä on kuollut Euroopassa terrori-iskuissa. Ihan tässä lähellä, ihan kulman takana. Itsekin olen käynyt Pariisissa. Pakostakin tulee miettineeksi, että jos minäkin olisin nyt ollut siellä...

Suomen ja Euroopan suurissa neuvottelupöydissäkin on tartuttu aiheeseen. On mietitty keinoja terrorismi-nimisen villiintyneen rikkaruohon kitkemiseksi, tai ainakin pitämiseksi poissa omalta pihalta.

Moni suomalainen katsoo inhoavasti Keski-Euroopan suuntaan. Siellä sitä terrorismia on, ei meillä. Perutaan kesälomamatka leikkipuistoon, jossa isot pahat pojat voivat työntää keinusta alas. Pysytään Suomessa. Korkeintaan lähdetään ihan tuohon naapuriin. Ruotsissa on turvallista, kuten tässä meidänkin pihassa, jossa ystävälliset, yhtä suurta perhettä olevat pienkerrostalon asukkaat hyväntahtoisesti pitävät huolta toisistaan.

Kunnes uutisissa kerrotaan, että isot pahat pojat on otettu kiinni omalta pihalta. Kunnes verhojen välistä kytätessä huomataan, että poliisi tulee hakemaan ihan seinän takana asuvan Petterin ja vie putkaan.

Joten. Mitäpä, jos lähtisimme sittenkin sinne leikkipuistoon. Jospa katsoisimme siinä matkalla vilkasta tietä ylittäessämme vasempaan ja oikeaan ja sitten reippaasti astelisimme tien yli. Jospa leikkipuistossa keinuisimme, vaikka paras kaverimme työnnettiin alas keinusta ja hän joutui lähtemään kotiin. Jospa keinuisimme hänenkin puolestaan - korkeammalle, korkeammalle, korkeammalle. Ja kun isot pojat ilmestyisivät taas puistoon, me kertoisimme heistä aikuisille. Käyttäisimme niitä aseita, jotka meillä on.

Me emme lähtisi pakoon, koska silloinhan isot pojat näkisivät, että meitä pelottaa. Me keinuisimme korkeammalle, korkeammalle, korkeammalle.

Ranskalaiset eivät lannistuneet. Emmehän mekään?

Je suis en terrasse.*



"Emme aio luopua elämäntavastamme.
Emmekä luovu sivistyksestämme.
Vaan sivistämme itseämme lisää.
Rakkaudella!"
luki Pariisin iskujen jälkeen pariisilaisravintolan
seinustalle viedyssä kyltissä.
(kuva Yle.fi)

*Minä istun terassilla. (somessa Pariisin iskujen jälkeen levinnyt hashtag, jolla otettiin osaa ranskalaisten suruun)

Joulukalenteri: 15. luukku

Kirjoitin marraskuussa siitä, että ulkomailla matkustellessa näkee ja kokee paljon sellaista, mihin pelkästään kotimaassa oleskelemalla ei pääse käsiksi. Tietenkin se on sekä negatiivinen että positiivinen asia, sillä jotkut asiat tuntuvat olevan muualla paremmin ja jotkut huonommin. Toisaalta negatiivinenkaan kokemus ei välttämättä ole sen huonompi kuin positiivinen, sillä se opettaa usein enemmän.


Hmm... Italialaiset aamiaiscroissantit kuuluvat mielestäni
ihan selkeästi negatiivisiin kokemuksiin! Italialaisilla on
kumma tapa tunkea croissantteihin aina jotain ihmeellistä
creemiä tai hilloa, mikä ei suoraan sanottuna paranna
makukokemusta. Ja että joku voi syödä tuollaisia heti
aamulla, hyyh... Ajatuskin melkein puistattaa!

Ulkomailla oppii ymmärtämään paitsi vieraita kulttuureja ja erimaalaisia ihmisiä, myös omaa kulttuuriaan ja kotimaataan. Ulkomailla käytyään ehkä huomaa jotain hyvää suomalaisessa terveydenhoitojärjestelmässä tai tajuaa, miksi esimerkiksi hygieniamääräysten noudattamista valvotaan.

Ulkomaanmatkailu saattaa myös murtaa pelkoja ja ennakkoluuloja. Jos suostuu maistamaan intialaista kastiketta edes hiukan tai uskaltautuu juttelemaan ihka oikean saksalaisen kanssa, saattaa huomata, että ruoka on ruokaa ja ihmiset ihmisiä muuallakin.
Yksi elämäni suurimmista oivalluksista liittyykin juuri tähän. Vaikka olin ainakin omasta mielestäni melko suvaitsevainen jo ennen matkaa, toisella Yhdysvaltain-lomallamme koin suuren elämyksen. Tajusin, että niinkin kaukana (!) elämä on kuitenkin hyvin samanlaista kuin koto-Suomessa: ihmisten täytyy opiskella tai käydä töissä, syödä, käydä kaupassa, pestä pyykkiä ja leikata nurmikkoa. Ehkä asiat hoidetaan eri kielellä, kaupasta kannetaan kotiin erilaista ruokaa ja pesuainekin on eri merkkiä. Kaikkien elämässä on kuitenkin iloja ja suruja, velvollisuuksia ja oikeuksia. Ei ole meitä ja muita, vaan on pelkästään me. Me ihmiset tässä valtavassa maailmassamme.


Toinen erikoisuus, tai aika yleistä tuo etelämmässä taitaa olla,
mutta meitä suomalaisina ihmetytti tuo muutaman tunnin
tauko keskellä päivää. Joo, kuumuudesta se varmaankin
johtuu, eikä se varsinaisesti huono juttu ole (paitsi, että
 jotkut ravintolatkin olivat tuohon aikaan kiinni, eli
 lounasta oli joskus vähän hankala löytää).

Myös ihmisiä, jotka ovat yleisten määritelmien mukaan aivan suomalaisia, oppii ymmärtämään paremmin, vaikkei aina olisikaan samaa mieltä. Muslimimaassa käytyään islaminuskoon kääntyneen Annin tapoja saattaa ymmärtää paremmin eikä vegaani Virtasen perhekään aiheuta niin suurta ihmetystä.


Annokseni yhdessä huvipuistossa Italiassa. Ei tuossa
annoksessa itsessään ollut mitään sen ihmeellisempää, mutta
muistan, kuinka mietimme tuossa huvipuistoravintolassa
tätä. Suomessahan itsepalvelu on kirjaimellisesti itsepalvelua:
kannat oman tarjottimesi, kasaat siihen ruuat, syötyäsi viet
 astiat palautus-kärryyn tai jopa lajittelet tiskikoreihin. Italiassa
teksti "self service" tarkoitti lähinnä sitä, että asiakas kantaa 
tarjottimellaan juomat, ruokailuvälineet ym. ja valitsee
annoksensa sellaiselta linjastolta. Sitten hän menee pöytään ja
joku kantaa annoksen hänelle. Varmaan aika iso shokki tulla
Suomeen ja tajuta vaikkapa ABC:llä, mitä suomalainen
"self service" on. :D

Erinäköisten ihmisten ja näiden erilaisten tapojen näkeminen, erilaisen ruuan syöminen ja erilaisessa ympäristössä oleskeleminen avartavat maailmankuvaa. Se puolestaan auttaa hyväksymään sen, että täällä kotimaassakin on erilaisia asioita. Suomeksi sanottuna matkailu lisää suvaitsevaisuutta.

Joulukalenteri: 10. luukku

Mikäli olet ollut kiltti lapsi etkä ole availlut joulukalenterisi luukkuja ennenaikaisesti, kalenterissasi pitäisi olla vielä 14 avaamatonta luukkua tämänpäiväisen jälkeen. Nimenomaan pitäisi, sillä on mahdollista, että joku muu on käynyt availemassa sinunkin kalenterisi luukkuja (itselläni ainakin on kokemusta tällaisesta).

Kielimatkani ensimmäiseen päivään on tämän päivän jälkeen vielä yli 220 päivää jäljellä.

Joten ei se joulu niin kaukana ole.

Rahaa säästöön

Tänään annan kaksikymmentä rahansäästö- ja -tienaamisvinkkiä.


Budjetin tekeminen kannattaa. Silloin näet, mihin
rahasi todella kuluvat. Annoin ohjeita budjetin
tekemiseen tässä postauksessa.

1. Laita ilmoitustauluille lappuja, joissa ilmoittaudut koiranulkoiluttajaksi pienellä palkalla.
2. Pese tyhjä hillopurkki tai muu läpinäkyvä astia. Jos ja kun rahapussiin kertyy pieniä kolikoita, kerää ne purkkiin. Näet, kuinka rahavarasi kasvavat. Se motivoi säästämään.
3. Osallistu ravintolapäivään pistämällä pystyyn oma ravintola. Samalla opit vähän yrittäjyystaitoja.
4. Aina elintarvikkeita ostaessa kannattaa vertailla kilohintoja, koska niistä selviää, mikä tuote on suhteellisesti edullisin.
5. Jos tapanasi on käydä ostamassa välitunnilla tai koulun jälkeen pientä purtavaa tai vaikkapa kahvia, ota kotoa jo aamulla eväät.
6. Kuntoile kotona. Säästät kuntosalimaksun.
7. Toivo lahjat rahana.
8. Myy turhat tavarasi. Samalla saat lisää tilaa kaappeihin (mikäli ne eivät täyty rahasta ;-) ).
9. Kerää tyhjiä pulloja ja palauta ne kauppaan. Tästä saa oikeasti ihan hyvin rahaa, vaikka idea kuulostaakin ihan hullulta!
10. Älä väheksy pieniäkään tienaamismahdollisuuksia. Muista, että kymmenen kymmensenttistä on jo euro ja kymmenestä euron kolikosta muodostuu kymppi.
11. Kysy naapureilta, sukulaisilta ja muilta tutuilta, tarvitsevatko he apua esimerkiksi ikkunanpesussa tai muissa kotitöissä.
12. Jos makeanhimo iskee, osta karkkia vain sen verran, että se tyydyttää makeannälän. Älä sorru ahnehtimiseen.
13. Tee käsitöitä tai leivonnaisia ja myy niitä erilaisissa myyjäisissä.
14. Vie ilmoitustauluille lappuja, joissa ilmoitat hyvistä lastenvahtipalveluistasi pientä palkkaa vastaan.
15. Kiertele kirppareita. Voit löytää hyväkuntoisia vaatteita (etenkin kenkiä!) pikkurahalla.
16. Kysele harrastuspaikastasi, tarvitaanko siellä valmentajaa tai ohjaajaa pienemmille.
17. Hae kesätöitä mahdollisimman monesta paikasta ja panosta hakemukseen!
18. Kun olet ostamassa vaikkapa uutta paitaa, mieti, onko paita ihan oikeasti tarpeellinen vai ostatko sen vain ostamisen ilosta tai siksi, että se on kivan näköinen. Jos tiedät ostoksesi olevan turha, mutta sen jättäminen kauppaan tuntuu kuitenkin pahalta, mieti, onko ostoksesi kielimatkaa tärkeämpi.
19. Jos sinulla on viikko- tai kuukausikohtainen säästötavoite, palkitse itsesi jollakin pienellä (halvalla! ;) )jutulla tavoitteen täyttyessä.
20. Pidä silmäsi ja korvasi auki ja kehittele omia rahantienaamisideoita.

Älä sorru pieniltä tuntuviinkaan heräteostoksiin.
Euron kahvi kerran päivässä tekee kuukaudessa
jo suunnilleen kolmekymppiä.

Rahan säästäminen on pitkälti asennoitumiskysymys.

Matkailu avartaa

LANGUAGE.
EDUCATION.
TRAVEL.
CULTURAL EXCHANGE.

EF:n nettisivut

 

Yksi kielimatkan pääasioista kielen oppimisen lisäksi on mielestäni toisen maan kulttuuriin tutustuminen. Kuten tässä postauksessa totesin, tahdon oppia omalla kielimatkallani jotakin englantilaisesta kulttuurista. Tästä syystä valitsinkin majoituksekseni isäntäperhemajoituksen enkä asuntolaa.





Pohjois-Amerikassa moni ruoka oli joko liian makeaa,
suolaista tai rasvaista. Vasemmassa alakulmassa näkyy
värikkäitä "hedelmämuroja", joita ehdottomasti kannattaa
maistaa, vaikka aivan kamalan makeita ovatkin...
Kanada

Tiedän jo, ettei ole mahdotonta eikä välttämättä kovin epätavallista, että englantilaisen talon sisäseinä on näkyvästi homeessa tai kylpyhuoneessa on kokolattiamatto. Tällaisia asioita tahdon oppia lisää. Vaikka home seinässä ei olekaan mitenkään miellyttävää, tällainen perusterve tyttö luultavasti kestää sellaista pari viikkoa. Kokolattiamatotkin ovat vain tottumiskysymys.



New Yorkissa roskat jätettiin kadulle odottamaan roska-autoa.
En kyllä tiedä, mitä paikalliset lait sanovat asiasta, mutta aika
yleistä se kuitenkin vaikutti olevan.
Yhdysvallat

Kielimatkalle - tai yleensäkin ulkomaille - lähtiessä kannattaa tutustua maan kulttuuriin jo etukäteen, mikäli mahdollista. Kaikkeen ei kuitenkaan osaa tai voikaan varautua. Mukaan kannattaa ottaa siis myös avoin ja sopeutuvainen asenne sekä ajatus, että "kiva, kun saa kokea jotain uutta". Ja vaikkei aina se uusi kokemus, kuten omituisen näköinen ruoka, olisikaan niin kiva, täytyy muistaa, että ongelmana saattaa olla vain kulttuurien välinen ero. Kohdemaassa tarjottu ruoka saattaa olla sikäläistä suurtakin herkkua, mutta Suomessa olemme tottuneet erilaisiin perinneruokiin. Vaikka kaikille suomalaisille mämmi ei maistukaan, harva kuitenkaan kyseenalaistaa mämmin syömäkelpoisuutta (tosissaan), kun taas ulkomaalainen luultavasti miettii mämmituokkosen nähdessään, miten kieltäytyä kohteliaasti moisesta.

 

Toisaalta kaikkeen ei tarvitse suhtautua aurinkoisesti. Jos isäntäperheessä tarjotaan vain karrelle palaneita ranskalaisia tai vessaa ei saa käyttää, asiasta täytyy ilmoittaa matkanjärjestäjälle ja pyytää, että liideri juttelee isäntäperheen kanssa asiasta tai ongelma korjataan jotenkin muuten. Kannattaa kuitenkin olla itsekin asiallinen ja rauhallinen - se lisää yleensä palvelualttiutta ja ystävällisyyttä. :)


EDIT: En tiedä, miksi tekstin ja kuvien asettelu on noin hassusti, enkä saa niitä millään järjestymään oikein. Toivottavasti se ei häiritse. :)


Mitä tahtoisin oppia matkallani?

No, englantia tietenkin. Kyllä, mutta myös paljon muuta, ja ne asiat listaankin tähän. Sitten joskus kielimatkalta tultuani voin palata tämän postauksen ääreen ja miettiä, mitä näistä olen oppinut, mitä en ja mitä sellaista opin, jota ei lukenut tässä.

• Tahdon oppia käyttämään englantia. Kouluarvosanani ei ehkä vastaa täydellisesti sitä englannin kielitaitoani, jota oikeasti osaan keskustelutilanteessa käyttää. Voin osata taivuttaa verbin laulaa "sing, sang, sung" tai ympyröidä ryhmään kuulumattoman sanan kokeessa, mutta pelkästään näillä ei välttämättä pärjää aidoissa tilanteissa.
• Tahdon oppia uusia sanoja. Vaikka osaisi kaikki englannin kielioppisäännöt etu- ja takaperin ja osaisi vielä käyttää niitä oikein, ilman sanoja kommunikoinnista ei tule mitään. Ihmisen sanavarasto ei koskaan voi olla liian laaja.
• Edelliseen liittyen, tahdon oppia sanojen sävyjä. Esimerkiksi sanojen picture ja photo ero (tai ehkei niillä ole mitään merkityseroa?) ei ole minulle selvä ja uskon, että tämän kaltaisia synonyymejä on muitakin. Suomen kielessäkään ei ole sama asia, sanonko, että "mies kävelee tiellä" tai että "mies lampsii tiellä".

"Tahdon oppia, mitä englantilaiset oikeasti syövät aamuisin"
Kuva: X posid, www.publicdomainpictures.net

• Tahdon oppia englantilaisia tapoja. Tahdon oppia, mitä englantilaiset oikeasti syövät aamuisin ja kysyvätkö he oikeasti toisiltaan tavatessaan "How are you today, darling?".
• Tahdon oppia, ettei haittaa, jos tekee virheen. Tahdon huomata, että vierasta kieltä voi puhua ja sillä voi pärjätä, vaikkei osaisikaan kaikkia sanoja ja lausuisi jonkin niistä harvoistakin sanoista väärin. Tahdon huomata, etten kuolekaan, vaikka käyttäisinkin väärää aikamuotoa ja että viestini todennäköisesti ymmärretään siitäkin huolimatta.

Jos olet ollut kielimatkalla tai -kurssilla, mitä opit siellä? Jos olet lähdössä kielimatkalle tai -kurssille, mitä tahdot oppia?