Opiskelu kielimatkalla

Mä kyllä ihan mielelläni lähtisin kielimatkalle. Ne kuulostaa hirmu kivoilta. Olis tosi siistiä päästä käymään ulkomailla ilman porukoita. Sitä paitsi mä en ole koskaan käynyt Maltalla enkä kyllä Englannissakaan Jenkeistä tai Australiasta nyt puhumattakaan.

Meidän luokalta yksi tyttö oli kielimatkalla viime kesänä kun se sai sen rippilahjaksi ja se kehui sitä reissua hirveästi. Siellä oli kuulemma ollut tosi huippua porukkaa ja ne oli käyneet Lontoossa ja ties missä. Ne aktiviteetitkin kuulosti hauskoilta, jotain pelejä ja kilpailuja. Ja onhan ulkomailla nyt ihan toisenlaiset shoppailumahdollisuutekin kun Suomessa.

Mutta. Mä en kuitenkaan ole ihan varma, haluaisinko mä sittenkään lähteä, kun siellä on sitä koulua. Se tyttö kertoi, että niillä oli aina joko aamu- tai iltapäivä koulua. En mä nyt kesälomalla haluaisi mitään päntätä.

Tämä voisi hyvinkin olla jonkun ihan oikeasti omista ajatuksistaan kirjoittama teksti. Koulu kuulostaa heti pahalta koko piinaavan pitkän syksyn, vielä pidemmän ja synkemmän talven ja pitkän ja kauhistuttavan ankaran kevään peruskoulussa, lukiossa tai ammattikoulussa puurtaneen opiskelijan mielestä. Ja ihan syystä. Loma on ihan ansaittua, etenkin jos siitä osan on jo käyttänyt tai tulee käyttämään kesätöissä tienatakseen rahat matkaan.

Kielimatkalla koulua on tosiaan joko aamu- tai iltapäivän ajan arkipäivisin (USA:ssa ma-to). Koulu ei kuitenkaan ehkä kuvaa systeemiä ihan täydellisesti, tai ainakaan itse en ymmärtänyt ottaa siitä ollenkaan niin suurta stressiä kuin "ihan oikeasta" koulusta. Oikeastaan en stressannut yhtään.

 

Tässä hiukahkosti epätarkahkossa kuvassa
mahtavat opettajamme :D

Opettajia on jokaisella ryhmällä kaksi ja he opettavat kahta ryhmää vuoropäivinä. Kaikki opettajani molemmilla kursseillani olivat mahtavia eikä tunneilla tosiaankaan ollut tylsää. Usein leikimme erilaisia leikkejä, yritimme tehdä tableteilla jotain järkevää (parasta oli erilaisten äänien soittaminen EF-sovelluksesta, haha) tai juttelimme jostakin aiheesta.

EF:n kursseilla käytetään EF:n omaa Fast Track -kirjasarjaa, josta on jokaiselle taitotasolle oma kirjansa. Tosiaan Brightonissa olin neljännellä tasolla ja Oxfordissa viidennellä. Molemmissa kirjoissa jokainen kappale rakentui yhden aiheen ympärille. Yleensä aihetta käsiteltiin esim. keräämällä aihepiirisanastoa, tekemällä pari (ihan oikeasti vain pari) tehtävää ja keskustelemalla pienissä ryhmissä jostain teemaan liittyvästä jutusta. Tunnit olivat todella rentoja ja etenkin Oxfordissa toisinaan vain juttelimme toisen opettajamme kanssa ja kuuntelimme hänen tarinoitaan esim. brittiläisestä yhteiskunnasta.Brightonista mieleeni jäivät erityisesti Psychology- ja Law & Order -aiheiset tunnit.

Kirjojen lisäksi kursseilla on käytössä Passport to Learn -vihkoset, joiden avulla seurataan omaa edistymistä. Niihin voi mm. kirjata oppimiaan sanoja ja opettajat voivat antaa palautetta niihin.

Kielimatkalla koulunkäynti oli ainakin omasta mielestäni yhtä mukavaa kuin aktiviteetit eikä koulussa tarvinnut tylsistyä. Mielestäni ei todellakaan kannata pitää kielimatkalle lähdön esteenä sitä, että lukujärjestyksessä lukee toisinaan "SCHOOL".

Ai niin, kielimatkalla ei tule edes läksyjä.

Matkani EF:n kanssa

Tässä postauksessa olisi siis otsikon mukaisesti tarkoitus hieman valottaa sitä, miten olen päätynyt tähän pisteeseen, jossa nyt olen suhteessa EF:ään.

2000 -> Olen aina ollut hirveän kiinnostunut kaikesta minua ympäröivästä. Jo ihan pienestä saakka erityisesti vieraat kielet ja kulttuurit ovat kiehtoneet minua. Niinpä muistaakseni jo kasiluokan keväällä törmäsin EF:ään ja kielimatkoihin. Alun perin olin kiinnostuneempi vaihtovuodesta, mutta hiljalleen ajatus kahden tai kolmen viikon kielimatkasta ulkomailla alkoikin kuulostaa paremmalta.

Muuten, väitän, että olen kehittynyt kuvien kanssa :D

Vaikka onhan tässäkin yritystä.

2015 Olen aina ollut innostuja. Saan jatkuvasti uusia ideoita. Ne voivat olla mitä tahansa: kirjan nimiä, vaihtoehtoisia yhteiskuntia, täydellisen majan rakennuskaavoja tai kakkubileitä naapurustolle. Suuri osa ideoistani karsiutuu joko resurssien puutteen (vai olisikohan se ideoideni suureellisuuden :D) takia tai ne hautautuvat unohduksiin innostukseni lopahtaessa. Osa kuitenkin säilyy ja silloin paneudun asiaan tarmokkaasti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että seuraavan viikon ajan koulua lukuun ottamatta kaikki huomioni suuntautuu kyseiseen ideaan ja sen toteuttamiseen ja ainoat järkevät keskusteluni pystyn käymään ainoastaan kyseisestä aiheesta (usein ne jäävät valitettavasti monologeiksi...).

Tällä kertaa mielenkiintoni pysyi yllä pidempään. Haalin käsiini esitteitä, luin kaikki netistä löytyvät suomalaiset kielimatkablogit läpi ja vertailin eri kielimatkajärjestäjiä. Pidin, kuten yleensäkin, pitkiä yksinpuheluita ja esitelmiä vanhemmilleni ja oikeastaan kenelle tahansa kielimatkojen hyödyistä, erilaisista kurssityypeistä ja ilta-aktiviteeteista.

Huomasin aika pian, että oma blogi asian tiimoilta olisi erittäin tarpeellinen ja seuraavat pari kuukautta vapaa-ajallani ei ollut juuri muuta käyttöä kuin blogin kanssa puuhaaminen. Syyskuussa 2015 julkaisin ensimmäisen postaukseni. Suunnitelmani olivat heti suureelliset ja kunnianhimoiset ja toisinaan saan vieläkin samanlaisia innostuspuuskia (näkyy aika hyvin blogin aktiivisuudessa, hah).

Marraskuussa sitten varasimme ensimmäisen kielimatkani. Tässä vaiheessa minulla oli tottakai jo kielimatkapäiväkirja, jota kirjoitin blogin lisäksi.

2016 Alkuvuosi oli aktiivista aikaa. Oikeastaan voisin puhua blogin kulta-ajasta. Sitten, heinäkuun 20. päivä, nousin lentokoneeseen ja lähdin kohti unelmaani. Kielimatka oli mahtava elämys, mutta myös todella rankka kokemus. Palasin 9. päivä elokuuta ja jo viikon päästä alkoi koulu. Välissä oleva aika meni sumussa univelkaa pois nukkuessa ja itseään kasatessa (säälin todellakin niitä, joilla koulu alkoi heti seuraavana päivänä). Menin lukioon ja se tempaisi minut mukaansa. Blogille ei tuntunut olevan aikaa tai jos aikaa joskus olikin, olin niin väsynyt, etten jaksanut tehdä mitään järkevää.

Tästä kuvasta tykkään itse jossain syystä aika paljon.

Lisäksi saamattomuuteni ärsytti. Olin tehnyt niin hienot suunnitelmat ja keksinyt vaikka mitä postausideoita ja sitten koko homma vain lässähti. En enää halunnut enää edes ajatella blogia saati käydä täällä. Hiljalleen huomasin kuitenkin, että ajatteluni uhkasi siirtyä tulevaan kielimatkaani. Aloin alitajuisesti pitää sitäkin negatiivisena asiana.

2017 Sain otettua itseäni niskasta kiinni, ainakin hetkellisesti. Tammi- ja helmikuussa tein postauksia, sitten into taas hiipui. Vasta nyt, kesälomalla olen taas saanut aikaiseksi jotakin. Tällä kertaa, ihan oikeasti, pidän kiinni blogin reunasta enkä päästä sitä karkaamaan ohi kiitävien päivien ja viikkojen mukana. Ennakoin. En jätä postausten tekemistä koeviikoille. Teen pieniä asioita. Pidän blogin hengissä.

Ja nautin Oxfordista, jossa olen nyt.