Matkani - pikakatsaus

Tässä postauksessa mietiskelen vähän sitä, mitä äskeisestä Oxfordin-reissustani jäi käteen.

Kokonaisuudessaan kielimatkani oli hieno ja upea kokemus, kuten viimekesäinen matkanikin. Toki kaikki ei mennyt aina ihan putkeen, mutta siitäkin selvittiin.



Rakas ˈɒksfəd <3

Isäntäperheeni oli todella mukava. Perheeseen kuului äiti, isä ja puolitoistavuotias poika. Lisäksi siellä asui kaksi samalla kurssilla ollutta ranskalaista.

Oppitunnit ja opettajat olivat kivoja, samoin liiderimme. Suomi-ryhmämme oli rehellisesti sanottuna aivan huippuporukka (perkeleet, I miss you)!

Kiitos. Thanks.

Katsaus tulevaan vuoteeni

Voiko helmikuussa vielä tehdä tällaisen postauksen? Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, niinhän se sanonta kuuluu, joten taidanpa nyt sitten tehdä tämän.

Street Party

Vuonna 2017...

• alan harrastaa jonkinlaista liikuntaa säännöllisemmin.
• tulen käymään ulkomailla neljä tai viisi kertaa, jos suunnitelmani toteutuvat. Keväällä olisi tarkoitus käväistä perheen kanssa Ruotsissa, kesälomalla pääsen reiluksi viikoksi Itävaltaan, sitten on kolmen viikon kielimatka Britteihin (Oxfordiin!!!), syksyllä viikon mittainen koulun järjestämä opiskelijavaihto Saksaan ja joulukuussa saatamme käydä perheporukalla vielä Keski- tai Itä-Euroopassa joulumarkkinoilla. Olin suorastaan järkyttynyt (onneksi positiivisella tavalla), kun tajusin tämän.
• opin pitämään huoneeni siistinä ja tavarani järjestyksessä (se on jo päätetty!).
• menen lukion toiselle luokalle (tai luokattomassa lukiossa tavallaan vain aloitan kakkosvuoden).

Millaisia asioita te olette suunnitelleet tälle vuodelle? Oletteko jo pääseet toteuttamaan niitä?

Ensi kesänä Oxfordiin?!!

Varasimme jo jokin aika sitten minulle uuden kielimatkan ensi kesälle! Tällä kertaa suuntana olisi Oxford, majoituksena isäntäperhe ja kurssityyppinä International Intensive. Tuo kurssityyppi tarkoittaa siis sitä, että kun normaalisti oppitunteja on päivässä neljä, Intensivessä niitä on kuusi.



Kuva täältä

 

Oxfordhan oli viime keväänä toinen mun vaihtoehdoista, mutta valitsin sitten Brightonin. Nyt pääsen sitten vähän eri tyyppiseen kohteeseen. :) Odotan niin innolla!

Long time no see

Hei taas, pitkästä aikaa. Oikein hävettää, että blogi on jäänyt ihan oman onnensa nojaan, kasvamaan voikukkaa ja koiranputkea sikäli, kun ne enää tähän vuodenaikaan kasvavat. Poissaoloni ei ollut mikään tietoinen päätös tai valinta eikä johtunut mistään dramaattisesta käänteestä elämässäni. En joutunut vakavaan onnettomuuteen matkallani, en menettänyt ketään läheisistäni enkä pettynyt EF:ään niin pahasti, että olisin halunnut jättää koko Ambassador-homman. Blogi vain jäi, niin kuin puutarha jää huonolle hoidolle. Mitään ei vain tule aktiivisesti tehtyä sen hyväksi. Harvempi meistä kuitenkaan luopuu puutarhastaan jyräämällä sen traktorilla, vaan ihan vain unohtamalla, jättämällä viitsimättä, olemalla jaksamatta.



Brightonista tietysti :)

Kun tulin mahtavalta, onnistuneelta, ihan tosi hyvältä matkaltani, olin tosi väsynyt ja vähän flunssainen. Pari päivää paluuni jälkeen alkoi koulu. Menin lukioon, sain pari uutta kaveria, opettelin uuden koulun käytäntöjä, yritin löytää oikeaan aikaan ruokailuun ja tein läksyjä. Soitin viulua, kävin orkesteriharkoissa ja katsoin Sykettä. Ja koko ajan podin kamalaa syyllisyyttä blogiparkani puolesta. Täällä se virui yksinään, hylättynä ja unohdettuna. Sitten aloin tuntea samaa epämääräistä ahdistusta koko kielimatkastani, sillä tämä blogihan liittyy vahvasti kielimatkaani. Päätin, että nyt saa riittää.

Royal Pavilionin puistosta.
Ei ollut koiranputkia eikä voikukkia.

Kirjoittaminen on kivaa. Kuvat ovat kivoja. Postausten suunnitteleminen on kivaa. Mutta samalla työlästä ja raskasta. Etenkin nyt, kun koko kielimatkani aikana ottamani 2834 kuvaa ja videoklippiä ovat perkaamatta. En ole kertonut teille matkastani oikeastaan mitään paluuni jälkeen, vaikka sehän tämän koko blogin funktio oli. Minulla oli valmiina valtava määrä postausideoita, luonnoksia ja suunnitelmia, mutta ei. Ehkä kyseessä oli kielimatkan jälkeinen masennus. :D Mutta tästä noustaan. Yritän taas palata postaus viikossa -tahtiin.

Tervetuloa siis seurailemaan taas!

Olen palannut

Hei taas!

Nyt saan istua taas tutusti oman koneen ääressä kirjoittelemassa teille. Palasin siis jo 9. tai itse asiassa 10. päivä (vuorokausi ehti jo vaihtua) takaisin kotiin.

Eräänä iltana menimme yliopiston alueelle Street Partyihin.
Kuvasin kaunista auringonlaskua.

Takana on kolme pitkää, hienoa, ikimuistoista, opettavaista, jännittävää, iloista ja onnellista viikkoa. Vaikka olinkin (ja olen edelleen, huomenna kouluun :D) väsynyt ja flunssainen palattuani, en antaisi kielimatkaani pois mistään hinnasta. En sano, että koko matkan ajan jokainen hetki olisi ollut mahtava ja hieno (tai helppo!), mutta kokonaisuus oli niin siisti, että koen saaneeni paljon sellaista, mitä en muuten olisi saanut.

Seuraavat postaukset tulevatkin olemaan pääasiassa kertomuksiani päivistäni kielimatkalla. Tervetuloa seuraamaan tämän blogin toista kautta! (Ensimmäinen postaushan on julkaistu 6. syyskuuta 2015, eli syntymäpäivänä ajattelin pitää sitä, blogihan tietysti syntyi jo aiemmin)

Huomenna.

Huomenna tähän aikaan olen jo Brightonissa. Toivottavasti.



Jännittää. Mutta yllättävän vähän. Se alkaa vasta heräillä. Päivällä en tuntenut sitä oikeastaan vielä ollenkaan. Oli vähän huijattu olo. Matkalle lähtemiseenhän kuuluu jännittäminen. Missä se siis luurasi?

Tuntuu kauhean epätodelliselta. Tapahtuuko tämä? Oikeasti? Minulle? Luenko vain jonkun muun kertomusta kielimatkastaan ja sinne lähtemisestä? Onko tämä unta?

Mihin olenkaan pääni työntänyt? Enhän minä edes osaa englantia. Miten sanotaan edes "Minun nimeni on..."???? Apua!

Enimmäkseen olen todella iloinen ja odotan IN-NOL-LA uusia asioita. Täytyy vain uskoa, että se on totta ja nyt se alkaa. Brighton, I'm coming!

45 päivää odotusta

Apua! Tuntuu, että siihen on vielä pikkuinen (kuitenkin enää pikkuinen, ei valtava, kuten silloin joskus varattaessa) ikuisuus. Välissä on loput kesätyöt, perheen lomamatka, miljoona hauskaa pientä juttua...

Tuntuu epätodelliselta. Ennen koulun loppua oikeastaan koko toukokuu oli yhtä kaaosta - siksi myös postauksettomuus. Englannin teemavihko, kemian projekti, äidinkielen puhe ja vaikka kuinka monta muuta "pientä" projektia, joiden kanssa painimisessa aika vain katosi jonnekin. Kun ne oli saatu vihdoin ja viimein pakettiin, alkoi lopputyön tekeminen (aihe olisi voinut olla suppeampikin :D). Ja nyt, viimein, olen tässä, peruskoulun päättötodistus kourassa ja VAPAALLA (en tosin kauaa, koska maanantaina alkaa kesätyöni).

En siis ole juurikaan ehtinyt tässä viime aikoina miettimään kielimatkaa. Tästä on kadonnut ikään kuin kuukausi. Viimeksi asiaa ajatellessani kielimatkaan oli vaikka kuinka pitkä aika, nyt enää pieni hetki. Pienempi kuin ysiluokan kevät ja sekin hurahti ohi sekunnissa. Pelottavaa. Pieni paniikinpoikanen nostaa päätään. En kuitenkaan aio antaa sille valtaa.

Täältä tullaan, Brighton!

Prahassa

Se on totta. Mun on vaikea uskoa, että istun ihan oikeasti tässä. Että tää kaikki oikeasti tapahtuu. Mä tärisen.

Miten pitkä matka onkaan jo kuljettu. Miten kauan on taivallettu, jotta on päästy tähän. Ja nyt ollaan jo ihan lähellä määränpäätä. Oikeastaan me jo kolkutellaan määränpään portteja.

Maanantaina 11.4. jo ennen kuutta aamulla istuin bussissa koulun pihalla ja miltei tärisin jännityksestä. Suuntana oli ensin Helsinki-Vantaan lentokenttä ja sieltä Tsekin pääkaupunki Praha.

Miten kauan on tehty töitä, jotta oltaisiin joskus tässä vaiheessa. Jos kaikki ei menekään täydellisesti. Jos bussista puhkeaa rengas ja me myöhästytään lennolta. Tai jos me kaikki sairastutaan. Niin monta juttua voi mennä pieleen. Se lento voi olla ylibuukattu eikä me mahdutakaan sinne. Tai kaikki lentokenttätyöntekijät menee lakkoon än-yy-tee-nyt eikä me päästä Helsinkiä kauemmas. Prahassa meidän hotelli voi syttyä tuleen. Joku voi ryöstää meidän kaikkien rahat ja pankkikortit ja kaikki. Jos tää kaikki vaan murenee ja ne murut valuu käsistä ja sekoittuu hiekkaan eikä me enää löydetä niitä. Eihän tää voi olla oikeesti mahdollista.

Neljä päivää kului älyttömän nopeasti. Kävimme katsomassa mm.

vanhaa juutalaista hautausmaata,

Prahan linnaa,

Kaarlen siltaa,

juutalaiskorttelissa sijaitsevaa Pinkasin synagogaa
(nuo seinät ovat siis täynnä natsien vainoissa
kuolleiden juutalaisten nimiä, paikkana
hyvin koskettava),

ja Tanssivaa taloa



  

Kauppakeskus Palladiumissakin tuli käytyä
 useammankin kerran.

Näitä kuvia katsellessa tulee outo olo. Olenko mä ihan oikeasti ollut tuolla? Jos mä olenkin vaan nähnyt unta?

Trdelnikejä, vähän kuin munkkitaikinasta tehtyjä 
jännän mausteisia tötteröitä myytiin tosi monessa
paikassa. Tuohon tötteröön sai siis valita jotain täytettä
(esim. suklaata, mansikoita, kermaa, jäätelöä...).

Matka oli aivan mahtava (kiitos kaikki ihanat ihmiset ♥) ja Praha kaupunkina täydellinen tuollaiselle luokkaretkelle. Suosittelen kaikille!

Kaduttaako?

Ei kaduta. Ei kaduta, että aloin puhua vanhemmille kielimatkasta. Ei kaduta, vaikka käytin elämästäni tunteja netissä selaillen kielimatkablogeja ja matkanjärjestäjien nettisivuja. Ei kaduta, että tilasin esitteen. Ei kaduta, että olen vapaaehtoisesti ilmoittautunut lähtemään kahdeksi viikoksi melkein kolmentuhannen kilometrin päähän paikkaan, jossa puhutaan vain englantia.

Ei kaduta, että valitsin EF:n. Ei kaduta, vaikka EF on iso ja "paha" yritys.

Ei kaduta, että olen ärsyttänyt läheisiäni olemalla ajoittain sekaisin kielimatkasta. Ei kaduta, vaikka joskus tunnen itseni inhottavan hyväonniseksi siitä syystä, että saan lähteä kielimatkalle.

Ei kaduta, että perustin tämän blogin. Ei kaduta, vaikka olen käyttänyt tähän enemmän aikaa kuin ehkä on järkevää. Ei kaduta, vaikka joskus uuden postauksen tekeminen tuntuu velvollisuudelta, tosin yleensä aika mukavalta sellaiselta.

Kuva: Peter Griffin, www.publicdomainpictures.net

Ei kaduta, vaikka joskus mietinkin, että olen aivan hullu. Ei kaduta yhtään.

Fiilistelyä

20.7.

 

Silloin nousee lentokone Helsinki-Vantaan lentokentältä. Kyydissä olen minä ja aika monta muuta. Minä matkalla kohti tuntematonta. Tai. Voiko tuntemattomaksi kutsua paikkaa, josta on lukenut vaikka kuinka paljon tietoja ja muiden kokemuksia, josta on katsellut satoja kuvia, jonka karttaa on katsellut ja kuvitellut itsensä sinne kävelemään kartan pienenpieniä katuja?

 

Viime kesänä Italiasta palatessamme lentokoneen ikkunasta
näkyi todella kaunis maisema. Nämä silloin ottamani
kuvat sopivat mielestäni hyvin tähän postaukseen.

Siitä huolimatta, että olen kuvitteellisesti sekä netin välityksellä jo käynyt Brightonissa, en ole koskenutkaan brightonilaista maata jalallani. En ole oikeasti kävellyt Brighton Pierillä enkä syönyt jäätelöä kuunnellen kaupungin ääniä. En ole todellisuudessa keskustellut host-perheeni kanssa enkä nauranut uusien kavereideni vitseille. En ole tuntenut mereltä tulevan tuulen sotkevan hiuksiani enkä kuunnellut opettajan englanninkielistä puhetta EF-koulussa.

 

Joten kyllä, voin kutsua Brightonia itselleni vieraaksi paikaksi. Hyvin vieraaksi.

 

Olen kuullut kymmeniä kertoja elämäni aikana, että ihmisen pitäisi uskaltautua pois omalta mukavuusalueeltaan. Sinne ulkopuolelle. Pitäisi kokeilla rajojaan. Joskus pitäisi hypätä tuntemattomaan ja kokeilla lentämistä vieraissa tuulissa. Tai yrittää ainakin pudota pehmeästi.

 

Onko Suomi minun mukavuusalueeni? Vai ovatko siipeni vielä niin pienet, että olen kokeillut lentämistä vasta omassa kotikaupungissani, poikennut yksin vain hieman sen ulkopuolelle? Pienet siipeni kasvavat varmasti isommiksi, kantavammiksi, jaksavammiksi, jos harjoitan niitä. Ne kaipaavat haasteita. Oman mukavuusalueeni tuulista ne selviävät jo varsin helposti. Minun täytyy siirtää harjoitusalueeni rajoja kauemmas, ottaa muita siipienkasvattajiaan käsistä kiinni ja hypätä heidän kanssaan. Ja myöhemmin voin kokeilla lentää yksin, laajentaa taas omaa reviiriäni.

Jos sinäkin tahdot pois omalta mukavuusalueeltasi, voit aloittaa oman matkasi tilaamalla täysin ilmaisen esitteen täältä. (Tilatessasi antamasi tiedot menevät vain EF:lle eli minä en näe niitä.)

Sittenkin kolme viikkoa?!

Pari päivää sitten meille tuli EF:ltä sähköposti, jossa kerrottiin, ettei valitsemani kurssi toteudukaan. Jouduin miettimään eri vaihtoehtojen väliltä eikä mikään tietenkään tuntunut yhtä hyvältä kuin se ensimmäinen, jolle olin ilmoittautunut. Harmitti niin paljon, sillä tiesin, että jostakin minun täytyy luopua. Joko haluamastani kohdekaupungista, majoitusmuodosta tai vanhempieni toivomasta kahden viikon pituudesta.

Kuvat ovat viime kesältä, kun innostuimme
serkkujen kanssa vähän kaivamaan :D

Minut oli siis ensin siirretty kolmen viikon kurssille Brightoniin. Majoituksena oli isäntäperhe, eli matka olisi ollut muuten sama kuin alun perin valitsemamme, ainoastaan viikon pidempi. Vanhempani olivat kuitenkin sitä mieltä, että kolme viikkoa on liian pitkä aika, joten kysyimme EF:ltä, onko muilla kahden viikon kursseilla tilaa. Vaihtoehdoiksi tulivat muistaakseni Brighton asuntolamajoituksella sekä Sliema isäntäperheellä. Maltalle en halunnut lähteä, joten jäljelle jäi Brighton. Olin tosi pahoillani, sillä yksi erityisesti kielimatkassa odottamani asia oli juuri isäntäperhe.

Vanhempani kuitenkin miettivät asiaa uudestaan ja päättivät, että kolmen viikon kurssikin on ok, jos haluan lähteä sellaiselle. Tietenkin suostuin. Sain haluamani kohteen, toivomani majoituksen ja kaupan päälle viikon lisäaikaa oppimiselle!

Nyt siis olen menossa 20.7. alkavalle kolmen viikon kurssille Brightoniin. Kaikki on siis hyvin, paitsi, että huomasin juuri äsken etten pääse kirjautumaan MyEF:ääni... Siitä siis toimistolle sähköpostia seuraavaksi. :D

Joulukalenteri: 24. luukku

Tänään on VIHDOIN jouluaatto. Yksi vuoden odotetuimmista päivistä. Tämän vuoksi jo jopa kuukausi, parikin, aiemmin aletaan ostamaan lahjoja ja tehdään listaa siitä, kenelle tänä vuonna lähetetään joulukortti ja kuka viimeinkin yritetään jättää joulukorttiringin ulkopuolelle, kun viime vuonnakaan kortin valokuvasta ei enää tunnistanut perheen lapsia. Nimenomaan yritetään, sillä eihän se todellakaan onnistu. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kyseisen henkilön lähettämä kortti putoaa postiluukusta, sortuu lähettämään kortin.

Kaupassa eilen tai toissapäivänä on tuupittu ostoskärryillä hyllyjenvälin tukkineita mummoja syrjään siinä viisimetrisen ostoslistan selaamisen välissä. Kärryihin kasautuneen ruokavuoren takaa on yritetty kuikuilla, onko kinkkuja vielä jäljellä vai tultiinko tänäkin vuonna liian myöhään.

Kotiin päästyä hengissä selvinneet on patistettu siivoamaan. Hullunkiilto silmissä on jynssätty puhtaaksi lattiat, seinät, katto, ovet, ikkunat, kaapit, kattilat ja kulhot ja naapuri, joka on erehtynyt änkeämään paikalle tuomaan joulumuistamista. Naapuri on saateltu kotimatkalle mukanaan suklaarasia ja heti oven sulkeuduttua on puhuttu, että ensi vuonna muistetaan ostaa jotain niillekin. Eihän sitä kukaan enää edes kuukauden päästä muista, mutta perinteistä täytyy pitää kiinni.

LUNTA!!
Kuva on otettu heinäkuussa :D
(Dolomiiteilla, Alpeilla, Italiassa)

Aattoaamuna herätään viideltä keittämään riisipuuroa, paistamaan kinkkua ja laatikoita, koristelemaan valmiina ostettuja pipareita (itse ei ehditty tehdä, kuten ei viime vuonnakaan), tekemään rosollia, kattamaan pöytää ja koristelemaan kuusta. Ja, niin kuin edellisinäkin vuosina, puuro palaa pohjaan heti kun osa maidosta on kiehunut yli, kinkusta tulee sitkeää ja kuivaa, laatikoista osa palaa ja osa jää raaoiksi ja piparien kuorrutetta löytyy pitkällisen taistelun jälkeen kaikkialta muualta paitsi pipareista. Edellisten vuosien kaavasta poiketen pöydän kattaminen menee aluksi ihan hyvin, kunnes rosollia tekevä äiti/isä/lapsi/joku muu henkilö leikkaa sormeensa ja huutaa, pöydän kattaja säikähtää ja kaataa pöydällä olevan kynttilän ja samalla kuusen, mistä tietenkin meinaa seurata tulipalo. Onneksi vain pöytäliina ja kuusen yläoksat hieman kärvähtävät.

Kun vahingot on korjattu ja homma saatu niin hyvin hallintaan kuin nyt jouluaattona voi saada, koko perhe lysähtää sohvalle ja joku saa viimeisillä voimillaan napsautettua television päälle, juuri kun joulurauhan julistus alkaa.

Hyvää joulua! Merry Christmas! God Jul!

P.S. Jos teidän joulunne ei ole näin kuluttava ja teillä kertyy ylimääräistä energiaa pipareista ja konvehdeista, kannattaa käydä täällä. Ehkä vähän lapsellista, mutta ruotsin taito ainakin kehittyy. :)

Joulukalenteri: 17. luukku

Tänään tulee pientä ajatuspostausta aika vakavasta aiheesta.

Huutavat pakolaiset uutisvideossa, lentokoneiden alasampumiset, terroriteot. Viimeisimpänä ja järkyttävimpänä pitkään aikaan Pariisin iskut.

Varmasti jokainen kotinsa ulkopuolelle nenänsä työntävä on kuullut maailman tapahtumista. On pysäyttävää tajuta, että kymmenittäin ihmisiä on kuollut Euroopassa terrori-iskuissa. Ihan tässä lähellä, ihan kulman takana. Itsekin olen käynyt Pariisissa. Pakostakin tulee miettineeksi, että jos minäkin olisin nyt ollut siellä...

Suomen ja Euroopan suurissa neuvottelupöydissäkin on tartuttu aiheeseen. On mietitty keinoja terrorismi-nimisen villiintyneen rikkaruohon kitkemiseksi, tai ainakin pitämiseksi poissa omalta pihalta.

Moni suomalainen katsoo inhoavasti Keski-Euroopan suuntaan. Siellä sitä terrorismia on, ei meillä. Perutaan kesälomamatka leikkipuistoon, jossa isot pahat pojat voivat työntää keinusta alas. Pysytään Suomessa. Korkeintaan lähdetään ihan tuohon naapuriin. Ruotsissa on turvallista, kuten tässä meidänkin pihassa, jossa ystävälliset, yhtä suurta perhettä olevat pienkerrostalon asukkaat hyväntahtoisesti pitävät huolta toisistaan.

Kunnes uutisissa kerrotaan, että isot pahat pojat on otettu kiinni omalta pihalta. Kunnes verhojen välistä kytätessä huomataan, että poliisi tulee hakemaan ihan seinän takana asuvan Petterin ja vie putkaan.

Joten. Mitäpä, jos lähtisimme sittenkin sinne leikkipuistoon. Jospa katsoisimme siinä matkalla vilkasta tietä ylittäessämme vasempaan ja oikeaan ja sitten reippaasti astelisimme tien yli. Jospa leikkipuistossa keinuisimme, vaikka paras kaverimme työnnettiin alas keinusta ja hän joutui lähtemään kotiin. Jospa keinuisimme hänenkin puolestaan - korkeammalle, korkeammalle, korkeammalle. Ja kun isot pojat ilmestyisivät taas puistoon, me kertoisimme heistä aikuisille. Käyttäisimme niitä aseita, jotka meillä on.

Me emme lähtisi pakoon, koska silloinhan isot pojat näkisivät, että meitä pelottaa. Me keinuisimme korkeammalle, korkeammalle, korkeammalle.

Ranskalaiset eivät lannistuneet. Emmehän mekään?

Je suis en terrasse.*



"Emme aio luopua elämäntavastamme.
Emmekä luovu sivistyksestämme.
Vaan sivistämme itseämme lisää.
Rakkaudella!"
luki Pariisin iskujen jälkeen pariisilaisravintolan
seinustalle viedyssä kyltissä.
(kuva Yle.fi)

*Minä istun terassilla. (somessa Pariisin iskujen jälkeen levinnyt hashtag, jolla otettiin osaa ranskalaisten suruun)

Joulukalenteri: 12. luukku

En ole kovin aktiivinen somettelija (jos tätä blogia ei lasketa ;) ), joten meemit ja haasteet eivät ole minulle kovin tuttuja.

Ajattelin nyt kuitenkin loppuvuoden piristykseksi laittaa liikkeelle tällaisen Uusi vuosi 2016 -haasteen. Katsotaan, vastaako kukaan haasteeseen vai kuoleeko tämä heti. :D

Idea on siis se, että tässä on kymmenen kohtaa, joihin haastettujen pitää vastata omassa blogissaan. Lopuksi haastettujen täytyy linkata oma postauksensa haastajalleen, niin tämä muistaa käydä lukaisemassa sen.


Kävin viime kesänä riparin. Yhtenä iltana istuimme
rannassa paistamassa lettuja ja oli todella kaunista. <3

1. Miten vuosi 2015 meni sinun osaltasi?

- Hyvin. No, mikä vuosi nyt olisi ollut kokonaan surkea. :D Pääsin ulkomaillekin, kun kesällä lomailimme Italiassa. Mitäs muuta tapahtui? Apua, ei enää muista alkuvuoden tapahtumia! Vuosi on pitkä aika.

2. Mikä oli tämän vuoden paras asia?

- Hmm... Olen tosi huono laittamaan asioita paremmuusjärjestykseen. En kyllä osaa sanoa. Italiassa oli kivaa, mutta en tiedä oliko se kaikista paras asia. Tällaiselle nörtille hyvä kevättodistuskin oli ihan kiva juttu. :D

Vähän erilaista maisemaa kuin tuo edellinen kuva :D
Italiasta siis

3. Entä kuluneen vuoden ikävin asia?

- Hampaanpoisto? No eipä oikeasti. Ei nyt tule mieleen mitään kovin ikävää.

4. Teitkö vuodelle 2015 uudenvuodenlupauksia ja jos teit, niin pitivätkö ne?

- En tehnyt mitään lupauksia. Muistaakseni. ;)

5. Mitä odotat tulevalta vuodelta?

- Ulkomailla käymistä tietenkin. Keväällä lähdemme luokkaretkelle Prahaan (Tsekin pääkaupunki) ja luultavasti perheen kanssakin käymme jossain Suomen rajojen ulkopuolella. Ja sitten on tietysti kielimatka (!!!). Sekin on "ihan kiva".
  Tavallaan odotan peruskoulun loppumista ja lukiota, mutta toisaalta olisi kiva pysyä vielä täällä tutussa ja turvallisessa (ja helpossa!) yläkoulussa.

Taidekuvat ovat toinen luontoni ;)

6. Aiotko tehdä uudenvuodelupauksia vuodelle 2016?

- En oikein usko. Itse ajattelen, että jos haluan tehdä jonkun muutoksen elämääni, en odota vuoden vaihtumista vaan pyrin tekemään sen heti.

7. Mitä haluat sanoa itsellesi vuoden päähän?

- Ole järkevä. :D Tosi vaikea kysymys, mutta itsepähän nämä keksin.

8. Kenet haluaisit tavata ensi vuonna?

- Uusia mukavia ihmisiä ja saada uusia kavereita. Sekä tietenkin tavata vanhojakin tuttuja.

Kuvasin yhtenä kesäisenä päivänä serkkujeni kanssa vähän
materiaalia tänne blogiin. Muuten, asiasta kolmanteen,
noita vanhoja kuvia selatessa tajusi, miten paljon enemmän
kesällä tulee kuvattua verrattuna muihin vuodenaikoihin.

9. Miten kielimatkat liittyvät ensi vuoteesi?

- Noh, lähden heinäkuussa kielimatkalle, eipäs sen kummemmin. ;) Ja olen EF:n Ambassador, sillä tavallakin tietysti.

10. Haasta kolme tyyppiä ja linkkaa heidät tähän.

- Haastan Jaden, Jeminan ja Lisa-Marien.

Marraskuun harmaudessa

Marraskuun ikävyydestä ja masentavasta harmaudesta puhutaan usein, eikä turhaan. Ainakin Suomen korkeudella on vain hyväksyttävä se marraskuisen kolea tosiasia, että aurinko ei nouse niin korkealle kuin kesällä eikä luonnollisesti lämmitä tai valaise ollenkaan niin paljon kuin heinäkuisena päivänä. Me pienet ja luonnonvoimien edessä varsin voimattomat ihmisparat voimme yrittää karkottaa sisällemmekin tunkeutuvaa pimeyttä kirkasvalolampuin, pihalle ripustettavin valoköynnöksin sekä kynttilöin, mutta kuitenkin meidän on pakko myöntää, että ennen pitkää luhistumme synkän taakkamme alle...

Ehei. Me emme luhistu, vaan voimme käyttää (edellisen kappaleen mukaan vähäisen) energiamme paljon järkevämminkin. Voimme vaikkapa tehdä käsitöitä, suunnitella joululahjoja, urheilla tai vaikkapa haaveilla ensi kesän kielimatkasta!


Kesää odotellessa... :)
Suomi

Joten, luetaanpa kielimatkaesitteet koirankorville (onneksi minulla on kolme :D), laitetaan kielimatkablogien ja matkajärjestäjien nettiosoitteet kaikkien laitteiden nettisuosikkeihin ja luetaan kielten koulukirjat läpi muutamaan kertaan.


Luetaan kielimatkaesitteet koirankorville...
(minulla muuten on jo, onneksi on vielä ne kaksi jäljellä ;) )
Suomi

Piirrellään koulukirjojen ja -vihkojen kannet ja marginaalit täyteen lentokoneita, matkalaukkuja, aurinkolaseja ja kaikkea matkailuun liittyvää.

Jos vanhemmat maksavat koko matkan tai ainakin osan siitä, tehdään oma-aloitteisesti kotitöitä niin paljon, että vanhemmat huolestuvat ja varaavat lääkäriajan sairastuneelle lapselleen.

Selataan vielä vähän esitteitä...

Katsellaan kuvia Instagramista hashtagilla efmoment.


Säästetään rahaa...
Suomi

Kieltäydytään kavereiden kutsusta lähteä leffaan ja kilistellään matkaa varten säästettyjä rahoja mielessämme olevassa säästöpossussa (tai oikeassa, jos rahojaan sellaisessa säilyttää).

Kyllästytetään kaverit ja sukulaiset kielimatkoista puhumisella.

Luetaan esitteitä ennen nukkumaanmenoa... Nukahdetaan illalla miettien, mitä pukea lähtöpäivänä ylle.

Herätään herätyskellon pirinään yhä muistissa kielimatkauni, josta ei olisi millään tahtonut päästää irti.

Odotetaan, toivotaan ja jännitetään.

Nyt se on varattu!

Yleensä suunnittelen ja kirjoitan postaukset etukäteen ja laitan julkaistumaan ajastuksella, mutta tämä postaus tulee aikalailla fiilispohjalta ja sen kummemmin suunnittelematta, koska asiakin on näin akuutti. Toivottavasti ei mene ihan häröilyksi ja hehkutukseksi koko postaus :D

Mutta siis - kuten otsikosta näkee - varasimme toissapäivänä matkani!

Kuva EF:n kielimatkainfotilaisuudesta

Kävimme viime viikolla EF:n infotilaisuudessa ja siellä mainittiin tuosta perjantaihin asti voimassa olleesta tarjouksesta. Hieman mietittyämme menimme kotona koneelle ja varasimme matkani. Ajankohta ei ole vielä ihan varmasti se, jolle matkan varasimme, mutta kuulemma sitä saa vielä vaihtaa, jos tarvetta tulee.

Kuva infotilaisuudesta

Nyt olen tutustunut MyEF:ään ja liittynyt EF:n ambassadoriksi. Molemmista tulee myöhemmin lisää postausta.

Nyt on sitten matka varattu. Mahtavaa! Ja todella jännittävää...

P.S. Matkani yksityiskohdat näkyvät tuolla Matkani yksityiskohdat- välilehdellä. :)