Kaduttaako?

Ei kaduta. Ei kaduta, että aloin puhua vanhemmille kielimatkasta. Ei kaduta, vaikka käytin elämästäni tunteja netissä selaillen kielimatkablogeja ja matkanjärjestäjien nettisivuja. Ei kaduta, että tilasin esitteen. Ei kaduta, että olen vapaaehtoisesti ilmoittautunut lähtemään kahdeksi viikoksi melkein kolmentuhannen kilometrin päähän paikkaan, jossa puhutaan vain englantia.

Ei kaduta, että valitsin EF:n. Ei kaduta, vaikka EF on iso ja "paha" yritys.

Ei kaduta, että olen ärsyttänyt läheisiäni olemalla ajoittain sekaisin kielimatkasta. Ei kaduta, vaikka joskus tunnen itseni inhottavan hyväonniseksi siitä syystä, että saan lähteä kielimatkalle.

Ei kaduta, että perustin tämän blogin. Ei kaduta, vaikka olen käyttänyt tähän enemmän aikaa kuin ehkä on järkevää. Ei kaduta, vaikka joskus uuden postauksen tekeminen tuntuu velvollisuudelta, tosin yleensä aika mukavalta sellaiselta.

Kuva: Peter Griffin, www.publicdomainpictures.net

Ei kaduta, vaikka joskus mietinkin, että olen aivan hullu. Ei kaduta yhtään.

"Ei parissa viikossa ehdi mitään oppia."

Tänään pureudun aiheeseen, jota itsekin pyörittelin päässäni ennen matkan varaamista.

Onko kielimatka niin ison summan arvoinen? Onko siitä mitään hyötyä?

 

Nyt olen jättänyt jossittelun pois. Uskon, että kielimatka tukee omaa oppimistani ja siitä on iloa. On totta, että kaksi tai kolme viikkoa on lyhyt aika, kun puhutaan oppimisesta. Oppiminen on pitkä prosessi. Jos koko peruskoulun ajan englanti on jäänyt vähemmälle opiskelulle ja taidot ovat heikot, on turha kuvitella parin-kolmen viikon aikana oppivansa kaiken oppimatta jääneen. Ei kolmessakaan viikossa ihmeitä tehdä.

Kolme viikkoa kommunikointia pääasiassa englanniksi. Osaan sanastoa, osaan kielioppia. Englannin numeroni on koko yläkoulun ajan ollut 10. En lähde kielimatkalle siksi, että opettelisin alkeet tai haluaisin vain hieman kerrata kielioppia. Totta kai myös siksi. Ennen kaikkea haluan kuitenkin oppia puhumaan paremmin englanniksi ja ymmärtämään paremmin puhuttua englantia. Siinä sivussa opin varmasti uusia sanoja. Uskon, että tulen myös sisäistämään kielioppiasiat paremmin.

Lähden matkalle opiskeluasenteella. Haluan oppia. Haluan omaksua. Haluan vahvistaa taitojani. Aion oppia, omaksua ja vahvistaa taitojani niin paljon kuin mahdollista. Siihen kolme viikkoa on juuri sopiva aika.

Joulukalenteri: 17. luukku

Tänään tulee pientä ajatuspostausta aika vakavasta aiheesta.

Huutavat pakolaiset uutisvideossa, lentokoneiden alasampumiset, terroriteot. Viimeisimpänä ja järkyttävimpänä pitkään aikaan Pariisin iskut.

Varmasti jokainen kotinsa ulkopuolelle nenänsä työntävä on kuullut maailman tapahtumista. On pysäyttävää tajuta, että kymmenittäin ihmisiä on kuollut Euroopassa terrori-iskuissa. Ihan tässä lähellä, ihan kulman takana. Itsekin olen käynyt Pariisissa. Pakostakin tulee miettineeksi, että jos minäkin olisin nyt ollut siellä...

Suomen ja Euroopan suurissa neuvottelupöydissäkin on tartuttu aiheeseen. On mietitty keinoja terrorismi-nimisen villiintyneen rikkaruohon kitkemiseksi, tai ainakin pitämiseksi poissa omalta pihalta.

Moni suomalainen katsoo inhoavasti Keski-Euroopan suuntaan. Siellä sitä terrorismia on, ei meillä. Perutaan kesälomamatka leikkipuistoon, jossa isot pahat pojat voivat työntää keinusta alas. Pysytään Suomessa. Korkeintaan lähdetään ihan tuohon naapuriin. Ruotsissa on turvallista, kuten tässä meidänkin pihassa, jossa ystävälliset, yhtä suurta perhettä olevat pienkerrostalon asukkaat hyväntahtoisesti pitävät huolta toisistaan.

Kunnes uutisissa kerrotaan, että isot pahat pojat on otettu kiinni omalta pihalta. Kunnes verhojen välistä kytätessä huomataan, että poliisi tulee hakemaan ihan seinän takana asuvan Petterin ja vie putkaan.

Joten. Mitäpä, jos lähtisimme sittenkin sinne leikkipuistoon. Jospa katsoisimme siinä matkalla vilkasta tietä ylittäessämme vasempaan ja oikeaan ja sitten reippaasti astelisimme tien yli. Jospa leikkipuistossa keinuisimme, vaikka paras kaverimme työnnettiin alas keinusta ja hän joutui lähtemään kotiin. Jospa keinuisimme hänenkin puolestaan - korkeammalle, korkeammalle, korkeammalle. Ja kun isot pojat ilmestyisivät taas puistoon, me kertoisimme heistä aikuisille. Käyttäisimme niitä aseita, jotka meillä on.

Me emme lähtisi pakoon, koska silloinhan isot pojat näkisivät, että meitä pelottaa. Me keinuisimme korkeammalle, korkeammalle, korkeammalle.

Ranskalaiset eivät lannistuneet. Emmehän mekään?

Je suis en terrasse.*



"Emme aio luopua elämäntavastamme.
Emmekä luovu sivistyksestämme.
Vaan sivistämme itseämme lisää.
Rakkaudella!"
luki Pariisin iskujen jälkeen pariisilaisravintolan
seinustalle viedyssä kyltissä.
(kuva Yle.fi)

*Minä istun terassilla. (somessa Pariisin iskujen jälkeen levinnyt hashtag, jolla otettiin osaa ranskalaisten suruun)